Kanto, Elina: ”Suviseurat ovat parasta lomaa”. PMS 25/20.6.2001.
Aive nojaa sillan kaiteeseen, katsoo alas kaupunkiin. Tuuli puhaltaa kylmästi. Suomessakaan ei ole kuulema sen lämpimämpää. "Mutta jos suviseuroihin lämpenisi?"

Suviseuroja aletaan odottaa jo talvella. Jouluna saatan huokailla, että kun olisi jo kesä, ja suviseurat", nauraa hän. "Suviseurat ovat niin tärkeät meille virolaisille. Meitä on pieni joukko, ja seuroja on kerran kuussa. Siksi on suurta juhlaa tavata niin paljon uskovaisia ja olla yhdessä monta päivää."

Ensimmäiset suviseurat  

Kun Aive saapuu Ruukkiin, on kaikki jo tuttua neljän vuoden takaa. Kaikki alkoi siitä, kun hän halusin käydä rippikoulun. Työkavereiltaan Aive kuuli, että hänen suomalaiset työnjohtajansa ovat uskovaisia. Aive alkoi kysellä heiltä rippikoulusta ja keskustella muutenkin heidän tavastaan uskoa. "Kiinnostuin, ja halusin lähteä mukaan Alajärven suviseuroihin," hän kertoo.

Viisumiongelmien vuoksi Aive ei kuitenkaan päässyt vielä mukaan. Rovaniemen suviseurat olivat hänen ensimmäisensä. "Istuin, ja katselin ihmisiä. En tuntenut kuin muutamia, mutta kaikki tuntuivat olevan tuttuja keskenään. Ja niin paljon lapsia! Kaikki oli suuresta väkimäärästä huolimatta rauhallista. Se kaikki tuntui niin erilaiselta, uudelta ja ihmeelliseltä. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista," kertoo Aive.

"Kun minulta kysyttiin, että haluanko uskoa, vastasin, että haluan. Oikeastaan minun on vaikeaa selittää sitä, koska se kaikki oli kuitenkin ihmettä",  Aive toteaa. Nyt, vuosien päästä, tutun näköisiä ihmisiä kävelee kentällä vastaan paljon enemmän. Viime vuoden Aive oli Jämsän opistossa. Siellä tuttujen määrä kasvoi. On mukavaa tavata pitkästä aikaa ja kuulla, mitä kenenkin elämään kuuluu."

Arjesta juhlaan ja takaisin

Kaikkein parhaimpia hetkiä on Aiven mielestä virolaisten keskusteluillat sunnuntai-iltaisin. "Siellä puhutaan kaikenlaisista asioista. Virolaiset ovat kuitenkin arkoja kysymään, vaikka ajatuksia on varmasti paljon. Ehkä se johtuu menneisyydestä, jolloin sellaisista asioista ei saanut puhua? ”On vaikeaa olla yhtäkkiä henkilökohtaisissa asioissa avoin”, hän miettii.

Suviseurat ovat Aivella lomaaikaan, jolloin hän on Suomessa pidempään. "Suviseurat ne vasta ovatkin lomaa, hän hymyilee. Se maailma on niin täysin erilainen; siellä unohdan työasiat ja kaikki muut", hän kertoo. Kun seurat ovat ohi, tuntuu elämä hetken aikaa Aivesta hyvin tyhjältä. Tuhansien ihmisten ja nuorten joukko on äkkiä poissa, ja alkaa taas tavallinen arki. "En voi tavata viikoittain seuroissa sellaista määrää nuoria, kuin Suomessa. Sitä kaipaan toisinaan paljon. Mutta silti. kuulen seuroissa sen saman evankeliumin, joka lohduttaa. Vaikka seuroihin lähtisi epäilevänä, niiden jälkeen on aina hyvä mieli."