free web hosting | free website | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

Laestadianism and Culture

The attitude to various forms ocf culture has traditionally been reserved in the Laestadian Revival Movement. According to its opinion many manifestations of culture make it diccicult for a Christian to strive for keeping a good conscience and the hope of reaching eternal life in Heaven. The most negative attitude has been taken to the theatre and the cinema because of their open violence and sex.

Though there have been changes in opinions during the past decades, the two biggest groups (Conservative Laestadians and the Firstborn ones) still have a negative attitude to the theatre and the cinema. In Conservative Laestadianism literature, music, and visual arts are accepted forms of culture, whereas Firstborn Laestadians are still partly unresponsive toward them.

The Laestadian Revival Movement (all its branches, as far as I know) stands for total abstinence, although there has been a great change in alcohol legislation and culture especially in the 1990’s. Laestadianism has all the time also been a temperance movement. In fact the activity of Lars Levi Laestadius was directted against the alcoholism in Lapland. In its attitude to the use of alcohol Laestadianism has been left almost alone in today’s Finnish society.

Neither does the revival movement support competitive sports. Especially taking part in competitions at top level is seen in negative light because of the tendency to glorify too much the winners. Sports events often take place on Sundays, which has had a negative influence on the attitudes.

Below there is a list and abstracts of articles (in Finnish, Swedish, Norwegian and English) which shed light on the attitudes of the movement to different forms of culture. The articles also tell about abundant religious poetry and music born in the movement.

Alftan, Maija: "Antikvariaatti on jo muoti-ilmiö" Helsingin Sanomat 10.2.1999.
Irma Alm rakastaa vanhaa kunnon kaunokirjallisuutta
Antikvariaateista on tullut Helsingissä muoti-ilmiö: joka korttelissa pitää olla antikvariaatti ja kebab-kioski. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, väittää Kirjalohen omistaja Irma Alm. Hän perusti divarinsa Runeberginkatu 8:aan kuusi vuotta sitten. Irma Alm, entinen Salama, sanoo olevansa burn out -juristi, joka paloi loppuun lamavuosina. Vanhojen kirjojen parissa on ollut hyvä toipua. "Bisnes tämä ei ole missään tapauksessa. Samaan tulokseen pääsisin loistavasti olemalla työtön, mutta se ei ole minun vaihtoehtoni."
Erikoistumiseen ei ole varaa
Antikvariaatin perustaminen ei ole kuulemma temppu eikä mikään. Melkein jokaisesta antikvariaatista voi tehdä tukkuhinnalla varasto-oston. Irma Almin ensimmäinen osto oli 700 kirjaa. "Kirjatarjontaa on ihan riittävästi. Laatu ratkaisee ja jossain mielessä tieto, millä kirjalla on edelleen kysyntää", hän sanoo. Irma Almin oma lempialue on klassinen kaunokirjallisuus, vähintään 50 vuotta vanha. "Tulee aina ikävä, kun pitää myydä vaikkapa Riivaajien vanha laitos tai Ilmari Kiannon kääntämä Oblomov. On hienoa saada sisälle sellainen klassikko, mitä ei ole nähnyt aikoihin." Hän sanoo olevansa mielellään "vakavan kaunokirjallisuuden ystävän" palvelija, mutta hän hankkii tarvittaessa vaikka Harlekiineja tuleville tohtoreille. Keskittymiseen ja erikoistumiseen ei oikein ole varaa. Almin antikvariaatissa on erinomainen järjestys. Kaikki on aakkosissa aihepiireittäin ja luokitus pelaa. "Minulla ei ole lainkaan mielenkiintoisia kasoja!"
Nuoret älyköt etsivät Siionin virsiä
Antikvariaatin ovi käy ja "lestadiolaissetti" saapuu. "Setissä" on kertomuksia pyhistä marttyyreistä, Anna-Maija Ylimaulan Papin tyttö, Leo Hartvaaran Suden uhrit, Väinö Havaksen elämäkerta, Sara Ranta-Rönnlundin Armon penikoita. "Jukka Kemppinen oli älyköistä ensimmäinen, joka voimakkaasti toi esiin herännäisyyden merkityksen itselleen. Siitä alkoi herännäisyyden ja sen myötä myös lestadiolaisuuden buumi. Nuoret kulttuuri-ihmiset etsivät Siionin virsiä", Irma Alm kertoo. Hän ei pidä ilmiötä lainkaan merkillisenä. Eikä hän enää ihmettele japanilaisia turistejakaan, jotka tulevat liikkeeseen säännöllisin väliajoin kysymään Auni Nuolivaaran Paimen, piika ja emäntä -romaania. Selitys on, että romaani on esitetty Japanin televisiossa sarjana.
Almin ihanneasiakas osaa arvostaa hyväkuntoista Madame Bovarya tai muuta kunnon klassikkoa. "Hän antaa arvoa vanhalle kunnon pahvikantiselle Outsiderille, oman lapsuutensa aikaisessa asussa olevalle Nuorten toivekirjalle - sille mistä vanha kirja lähettää terveisiä." Näitä asiakkaita on paljon ja osa heistä on hyvin nuoria, alle 10-vuotiaita. Eräs tyttö esimerkiksi keräsi Tarzaneita, mutta vain niitä missä oli Johnny Weissmüller. Kaunokirjallisuudessa Helvi Hämäläinen on yhä asiakkaiden kestosuosikki. "Se buumi alkoi Finlandia-palkinnosta eikä laannu ollenkaan. Pentti Holappaa ei kysy kukaan, vaikka hän on juuri saanut Finlandian ja on uuden ranskalaisen romaanin kärkinimiä Suomessa." Irma Alm lukee itse koko ajan, mutta tyylilleen uskollisena yleensä vain kirjoja, joiden julkaisusta on yli 50 vuotta. "Tosin Antti Hyry on poikkeus; hän on ylivoimainen. Se on niin hieno äijä, mutta kukaanhan ei osta sitä." Viime aikoina hän on hauskuuttanut itseään satiirilla ja huumorilla: "Voltairen Candide on iki-ilkeä ja ihana, koko ajan voi nauraa ääneen." Hyllystä löytyy myös Almin mielestä paras Kari, Kolmivarpainen sammakko vuodelta 1975. Tai tämä: "Henrik Tikkanen sai Yrjönkatu -kirjassa tietää, että hänellä on syöpä ja silti hän jaksoi nauraa itselleen ja muille."

Alkoholi johtamassa kansaamme tuhoon. (pääkirjoitus) PMS 2/1975.

Aziz, Christine
: Pregnant for fifteen years. Marie Claire (London) 9/1995.
Christine Aziz meets four mothers in the north of Finland who have enormous families
–are members of the Laestadius Church, a religious movement within the mainstream Finnish Lutheran Church

Byfält, Ola
: Fängslande roman om laestadianerna. (Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu). Jakobstads Tidning 3.7.1999.
Raittila har på ett intressant sätt kombinerat sitt inifrånperspektiv med ett utifrånperspektiv präglat av postmodernistisk livshållning. Detta gör att Raittilas roman är mångbottnad. Romanen är en beskrivning av laestadianismen som en av flera subkulturer I dagens Finland. Laestadianismens organisation och riter jämförs med bl.a. Helvetets Änglar. Bägge är utpräglade motkulturer och är därför tvungna att skapa allt fler bindande normer och ritualer än den dominerande kulturen. Annars kan man inte hålla ihop skarorna. Subkulturer är ytterst auktoritära till sin struktur. De skall vara skyddade områden i en mångkulturell verklighet. Laestadianismens styrka ligger i att den kunnat förverkliga trygghet genom att konkret tillämpa den s.k. tvåregimentsläran vilket inte de finska pietisterna (körtit) lyckats med. På det andliga området gäller blind auktoritetstro till normerande trostolkningar, ritualer och normer. Detta sammanblandas sedan inte med det allmänskliga eller borgerliga livet i ett teknokratiskt och ekonomiskt tillväxtfixerat samhälle. Tron gäller allena i Guds rike, förnuftet får och skall brukas i det yttre livet. På söndagen sjunger man ur Sions Sånger ut sin hinsideslängtan (-flykt)- på måndag morgon gäller computer verklighetens löften on vinstmaximering.
Raittilas roman är en skickligt gjord analys av laestadianismen I ljuset av Max Webers klassiska studie om den protestantiska etiken och kapitalismens anda. Eller varför inte laestadiansk framgångsteologi.
Raittilas bok handlar om vårt behov av trygghet i en kaotisk värld. Laestadianismen beskrivs ljust och humoristisk:ingenting fattas mig om jag förmår skilja åt tro och förnuft, syndernas förlåtelse ges mig I den trygga rätttroende Herren. Därför ges mig rätt att öppna mig för de tekniska innovationernas löfte om yttre trygghet.

Dokumenttiprojekti-ohjelmat
– Ainoa oikea jumala. Ohjaus Rauni Järvilehto. Tuotanto: Kuvakieli 1997.
http://www.yle.fi/d-projekti/paasarja/97ainoa.html
-tarina vanhoillislestadiolaisten Vuokko ja Tuomo Kankaan perheestä, maailmankatsomuksesta sekä kosketuspinnoista ympäröivän lestadiolaisen yhteisön kanssa.

Ervasti, Seppo: "Kerran koillisen koskilla" (kolumni). http://poro.koillismaa.fi:81/kollissanomat/arkisto/yleisö1198/koskilla/koskilla.html
-Petri Kejosen näytelmän "Kerran koillisen koskilla" arvostelua (Kuusamon näyttämön 50-vuotisjuhlanäytelmä)
>moittiI näytelmän lestadiolaisseurakohtausta irralliseksi, erikoiseksi, täysin vääräksi: "Tuollaisia seuroja ei Kuusamossa tunnettu".

Erämaja, Tapani; Uskonto ei ole sairaus.Kotimaa 113/2.10.1980.
–lääket.lis. Matti Brummerin esitelmä Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen koulutuspäivillä
–lestadiolaisuus vastaus ihmisille, jotka joutuivat elämään voimakkaissa paineissa
–lestadiolaisuus pohjoisen väestön pelastus
–lestadiolaisuudessa läntinen kulttuuri, kristinusko ja toisaalta vanha saamelaiskulttuuri myytteineen, onnistuttiin luovasti yhdistämään
–myöhemmin lestadiolainen liike saanut yhä tiukemmat muodot – liike organisoitunut > vapaa uskonnollinen kokeminen ei enää mahdollista liikkeen kontrolloidessa kannattajiaan
–kehtys liikkeelle itselleen vaarallista:"liike menettää jatkuvasti niitä jäseniään, jotka elävät reunoilla. Näitä marginaalijäseniään liike tarvitsee pysyäkseen elävänä"
–"koska lestadiolaisuus tarjoaa niin syvän turvan, sen ulkopuolelle joutuminen merkitsee vastaavasti syvää turvattomuutta. Ulkopuollele joutuneitten elämä on usein hyvin turvatonta"

Haapalainen, T.I: Siionin Laulujen nuotti. Kotimaa 14.3.1978.
…Lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä syntyi omia lauluja ja laulukokoelmia jo 1800-luvun loppupuolella. Kun Oskari heikki jussilan toimittama Siionin laulut ja Virret ilmestyi vuonna 1916, se merkitsi vallinneen kirjavuuden poistumista ja keskeismmäksi katsotun laulumateriaalin keskitettyä yhtenäistymistä. "Jussilan kirjan2 perusolemus ei muuttunut myöhemmissäkään painoksissa, eipä edes vuoden 1961 laitoksessa….Siionin Laulujen sävelmistö koostuu lähinnä koraaleista ja koraalitoisinnoista….sekä kansansävelmistä. Anglosaksinen osuus on miltei olematon, mutta kotimaista kansansävelmistöä on sitäkin runsaammin, ja se on omaleimaista, muissa kokoelmissamme käyttämätöntä….

Hartikka, Aaro
; Kristittynä tietoyhteiskunnassa. Rauhan Side 4/1995, 3 – 4.
-kirjallisuuden, puhelimen, nauhurin, radion, television, videoiden ja tietokoneiden käytöstä, kielteinen asenne televisioon, varoittelua e.m. välineiden käytöstä "synnilliseen" elämään, radion ja television ohjelmat pääasiassa Jumalaa ja uskoa rienaavia

Heikkilä, Elina: Suviseurajulkaisu 90-vuotias. PMS 37/15.9.1999.
Artkkelissa kerrotaan vuosikokousseurojen/suviseurojen pöytäkirjoista/seurapuheista y.m. kootun kirjan historiasta. Samoin esitellään SRK:n synty ja SRK tänään.
Heikkilä, Elina: Elämän arvokas ihme. Kirsi Jokitalon kirja Pitäisin pientä sylissäni julkistettiin. PMS 48/1.12.1999.
–kirja kertoo nuoren perheen vaiheista, lapsettomuudesta ja kasvamisesta adoptiovanhemmuuteen


Heikkilä, Ulla-Maija; Kirjan sanoma tärkeämpi kuin kirjoittajan tyyli. Liitto 2.7.1993.
-runoilija Niilo Rauhalan runokirjan julkistamistilaisuudesta

Heikkilä, Ulla-Maija; "Nuoren löydettävä itse vahvistus uskolleen". Liitto 2.7.1993.
-kirjailija, terveyskeskuslääkäri (tuleva kansanedustaja) Niilo Keräsen kirjan
julkistamistilaisuudesta.
Heikkilä, Ulla-Maija: Paavo Marin maalaa näkyviin sisäiset maailmat. Suomenmaa 2.7.1999.
Isänmaa, Raamattu ja kalevala nivoutuvat kokonaisuudeksi Paavo Marinin taidenäyttelyssä Pyhäsalmella…Kalevalaakin keskeisempänä näyttelyssä on Raamattu, josta Paavo Marin aina löytää uutta kuvattavaa…
Heikkilä, Ulla-Maija: Weljet laulavat veljeshengessä. Suomenmaa 2.7.1999.
Weljet ei ole veljeskuoro, vaikka laulajista valtaosa on kuin veljet keskenään. Tammikuussa aloittaneen kuoron vanhin jäsen, 27-vuotias Jukka Junes korostaa kuoron avoimuutta. Laulajan ei tarvitse olla uskovainen.
-Weljet-kuorossa on yli kolmekymmentä laulajaa
–Monet laulajista ovat työssään ja opiskelussaan tekemisissä tietokoneiden ja internettien kanssa ja pitävät kuoroa niiden vastapainona
–Oma levy pikavauhdilla

Hietalahti Ulla; Mäkelä, Mörö ja Raittila kertovat elämästä Kehä kolmosen ulkopuolella.. Kirjailijoita pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta todellisuudesta.
-Hannu Raittila kritisoi haastattelussa lestadiolaisuutta ja selittää kiinnostustaan siihen:
."Minua kiinnosta lestadiolaisuudessa maallinen puoli: kyky rakentaa vuosi vuoden jälkeen yhä suurempi ja suurempi kesätapahtuma, kyky menestyöä liike-elämässä ja politiikassa, vallankahvassa."
-"Suviseuroissa on myös tanssia kultaisen vasikan ympärillä, teknouskoa."
-"Minusta lestadiolaisuudessa näkyy tämä protestanttinen eetos, jolle koko pohjoismainen yhteiskunta on rakentunut

Holma Marja & Toivo; Hyry Maija & Antti: Paavo Rintalan muistolle. PMS 50-51/15.12.1999.
Kirjailija Paavo Rintala nukkui vanhurskasten lepoon 8.8.1999 Kirkkonummella. Hän oli syntynyt Viipurissa 20.9.1930…Hänen vanhempansa olivat maatalousteknikko Otto Adiel Rintala ja sairaanhoitaja Aino Amalia Nikula.
Paavo Rintalan lapsuudenkoti oli Karjalassa Antreassa . Kun talvisota alkoi, hän joutui lähtemään äitinsä kanssa evakkoon. Isä ja eno kaatuivat rintamalla aivan talvisodan viimeisissä taisteluissa. Näistä tapahtumista hän on kirjoittanut teoksessaan Nahkapeitturien linjalla 1976.
Äiti ja poika saivat kodin Oulusta Syrjäkadun varrelta.Paavolle oli lapsuudesta jäänyt mieleen hänen isänsä usein laulama laulu: "Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaani, mutta tähtein tulla puolen toisen kodon saamme".
Paavo Rintala oli nuorena kesätöissä VR:n konepajalla Oulussa. Siellä uskovaiset työmiehet tekivät töitä yhdessä hänen kanssaan ja samalla puhuivat uskonsa perusteista herkälle, etsivälle pojalle. Tästä asiasta Rintala kertoo sanomalehti Kalevaan vuonna 1985 kirjoittamassaan artikkelissa seuraavasti:
"He olivat itseoppineita psykologeja eikä kauan kestänyt, kun he olivat selvillä tämän nuoren Wertherin kärsimyksistä, ja heillä oli siihen parannuskeino, Jeesus. Eivät he koettaneet käännyttää, suostutella tai painostaa, heidän metodinsa oli dialektista elämänfilosofiaa. He asettelivat vastakkain hyvän ja pahan, eheyden ja rikkinäisyyden, turvallisuuden ja epävarmuuden, maailman ja Jumalan. Ensi kertaa hän tapasi ihmisiä, joiden tavallisessa arkikielessä käyttämät ilmaisut runollisuudessaan, kuviensa voimassa, raamatullisen arkaaisessa tyylittelyssään vaikuttivat häneen kuin hänen lukemansa runous. Heistä säteilevä uskonnollismystinen tunne oli lumoava. Hän päätti luopua kurjasta, köyhästä elämästään löytääkseen sisäisen rikkauden sieltä, mistä nämä viilarit tuntuivat sen löytäneen."
Nämä uskovaiset konepajan viilarit olivat kuten Raamatun vertauksen kylväjä, joka heitti siementä monenlaiseen maaperään. Paavon kohdalla tämä siemen oli kauan piilossa, mutta kuitenkin tallessa.
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1951 Paavo Rintala opiskeli teologiaa jonkin aikaa Helsingin yliopistossa. Hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi v. 1955, solmi avioliiton Raili Pihkalan, ja he rakensivat talon meren läheisyyteen Kirkkonummelle, jossa perhe asui vuosikymmenet. Perheeseen kuuluu neljä tytärtä, jotka olivat isälle tärkeitä. Paavo oli kiinnostunut lapsista ja keskusteli antaumuksella heidän kanssaan. Hänen kirjansa Keskusteluja lasten kanssa valaisee tätä ominaisuutta.
Paavo Rintalan harrastuksia olivat metsästys, kalstus ja lohenpyynti ulkomerellä. Usein Antti Hyry ja Toivo Holma olivat mukana kalastusharrastuksessa. He myös perheineen vierailivat Rintalalla. Raili Rintala opetti pianonsoittoa Holman ja Hyryn lapsille. Paavo Rintala oli tuottelias kirjailija, ja teoksia ilmestyi lähes 50:n vuoden ajalta. Muutama vuosi sitten Paavo sairastui vakavasti. Jumalan johdatuksesta ja erilaisten vaiheiden jälkeen hän sai hoitajakseen vanhoillislestadiolaisen kodinhoitajan Liisa Kärkkäisen. Ihmeekseen hän ja kattoa korjaamaan tullut uskovainen kirvesmies kuulivat kahvipöydässä Paavon sanovan: "Uskovaiset pitävät tätä maata pystyssä", ja hän tarkoitti juuri niitä uskovaisia, joiden kanssa hän oli työskennellyt VR:n konepajalla. Näin avautui mahdollisuus keskutella Paavon kanssa uskon asioista. Paavo Rintala halusi lähteä uskovaisten seuroihin. Sairaus oli edennyt siinä määrin, että Paavo tarvitsi hoitajan apua päästäkseen sinne. Seuroissa hän kuunteli saarnan ja halusi vastottaa evankeliumin. Tämä tapahtui lokakuun alussa 1998 Helsingin Rauhanyhdistyksellä. Hänelle julistettiin kaikkien syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja hänestä tuli uskovainen mies. Liisa-hoitaja luki Paavolle kristillisyyden julkaisuja. Paavo kuunteli mielellään Laestadiuksen saarnoja ja suviseurasaarnoja. Hän pystyi käymään Helsingin Rauhanyhdistyksellä sekä Espoon Rauhanyhdistyksellä lokakuusta seuraavan toukokuun alkuun,. Hän vieraili Hyryillä ja Holmilla sekä päinvastoin. Paavo tapasi uskovaisia ja keskusteli heidän kanssaan. Useita kertoja hän ihasteli sitä, että oli saanut yhtäkkiä niin monia uskovaisia ystäviä.
Viime kesänä Paavo olisi halunnut päästä suviseuroihin Kokkolaan, mutta terveys heikkeni niin, ettei hän päässyt matkalle. Suviseuroihi lähtevälle Liisa-hoitajalle hän oli sanonut: "Pääsen minäkin suviseuroihin, kun kuolen". Suviseurojen radiointia hän kuitenkin pääsi kuulemaan. Sairaalassa ja terveyskeskuksessa, jossa hänen matkansa päättyi, hän halusi kuulla Siionin lauluja, kasetilta ja vierailijoiden laulamana. Ajallista matkaa Taivaan suviseuroihin ei ollutkaan kovin paljon jäljellä. Paavo oli kuin se viinitarhurin palkkaama mies, joka sai pesti yhdennellätoista hetkellä, mutta jonka palkka oli kuitenkin sama kuin aamuvarhaisella tulleilla.

Holma, Tapio: Miksi olen raitis? PMS 3/19.1.2000.
Artikkelissa korostetaan ehdottan raittiuden tärkeyttä perustellen Laestadiuksen esimerkillä:
Lars Levi Laestadius joutui pappistoimensa alusta alkaen taistelemaan lappalaisten keskuudessa viinan tuhoisia vaikutuksia vastaan….Näyttääkseen itse esimerkkiä Laestadius luopui ensiksi väkevien alkoholijuomien käytöstä. Mutta kun hän sai tietää, että raittiuden vastustajat vihjailivat rovastikinkin ottavan häissä viiniä, hän päätti lopettaa myös viini käytön ja lupasi luopua myös oluen nauttimisesta, "jos tämä häiritsee raittiuden vastustajien omiatuntoja".
…Tarkastusmatkallaan tammikuussa 1844, hän tuli kerran osallistuneeksi papiston jäähyväismaljaan. Hän kertoi, että lasi punssia teki "hänelle sangen pahaa, ja sen tähden tiedän omasta kokemuksestani, että alkoholin saastainen henki saattaa murheelliseksi Pyhän Hengen, missä tämä jälkimmäinen on alkanut työnsä ihmisen sydämessä".
Lisäksi:
Ehdoton raittius on raitistuneiden lähimmäisten tukemista.
Päihteillä hankitu telämykset ovat valheellisa, vaarana on koukkuun joutuminen.

Holma, Timo: Lestadiolaisen lauluperinteen historiaa. Esitelmä Rovaniemen kirkossa 16.1.2000. Liittyy Lars Levi Laestadiuksen juhlavuoden seminaariin Rovaniemellä 16-18.1.2000.
http://www.tornio.fi/kirjasto/torkok/laestadius/tholma2.htm

Huotari, Voitto: Esikoislestadiolaiset. Länsi-Savo 16.6.1991.
Esikoislestadiolaisten uusi rukoushuone on otettu käyttöön Mikkelissä Pihlajatiellä. Miljoonahanke 60 perheen talkootyönä on upea uskon, rukousten ja uutteruuden näyte….Tähän nyt Mikkeliin uuden rukoushuoneen saaneeseen suuntaan ei kuulune koko maassa yhtään pappia. Se on täysin maallikkojohtoinen…Oma seurayhteisö on tosin lestadiolaisen ajattelutavan mukaan pelastuksen kannalta olennainen. Siitä muodostuu myös hyvin kiinteä ystäväpiiri, joka on aidon kristillisen yhteisvastuun hengessä valmis tukemaan toinen toistaan, olipa kyse hengellisistä asioista tai omakotitalon rakentamisesta….Joskus luetaan vanhaa Raamattua tai Lutherin taikka Laestadiuksen postillaa. Virsiä ei soittopelein säestetä. Meno on ulkonaisesti karua, mutta siihen tottuneelle syvästi hengellistä…

Huoviala, Helena
; Taivasosuuksia jaetaan jäsenkirjan perusteella. Saimaan Sanomat huhtikuu 1992.
-lestadiolaisuuden suhde politiikkaan, kulttuuriin, televisioon, kulttuuriin, kirkkoon, kirkkokuoroon, urheiluun, diakoniatyöhön, entisiin uskonveljiin jne kriittisen tarkastelun kohteena.
Vaaditaan kirkon johdolta toimenpiteitä.


Hytönen, Mattiesko
; Keskeneräinen nainen. (HS 26.1.1997).
-kirjailija Anna-Leena Härkösen provokatiivinen henkilökuva
-->äidin isä oli lestadiolaispappi
-->kotoisin Kempeleestä, jossa asuu paljon lestadiolaisia, naapurikunta Oulunsalo on
lestadiolaismafian maallinen paratiisi, ja artikkeli jatkaa edelleen sitä tasoa!!!!

Häme, Mikko; Kuusamolainen on itsenäinen, epäileväinen, maltillinen. http://poro.koillismaa.fi:81/koillissanomat/arkisto/uutiset1298/kuusa…/kuusamolainen.htm
-historioitsija Seppo Ervastin kuusamolaisuus aiheen pohdintoja "Konservatismista Korvatunturille"-seminaarissa Kuusamon Kansanopistolla:
-"aikaisemmin sanottiin, että kunnon kuusamolainen on lestadiolainen, kepulainen ja osuuskauppalainen yhdessä persoonassa."
–"Rauhanyhdistysläinen lestadiolaisuus on paljon vaikutusvaltaisempi kuin sen jäsenmäärä sinänsä edellyttäisi."
–"Lestadiolainen valtava itsetunto, itsenäinen ja arvosteleva asenne kirkkoon sekä vankkumaton esivaltauskollisuus suorastaan tukevat kuusamolaista luonnetta."

Höijer, Björn- Erik: Isak Juntti hade många söner. http://www.gellivare.se/biblioteket/focus/bjornerik/Isak.htm
Höijer, Björn-Erik: Djävulens kalsonger. http://www.gellivare.se/biblioteket/focus/focus/bjornerik/djävulens.htm
Höijer, Björn-Erik. Mannen på myren (1957). http://www.gellivare.se/biblioteket/focus/bjornerik/mannenp.htm

J.K.P.; Televisio ja elävä kristillisyys. SLL 11/1964, s. 227-228.

Ihonen, Markku: Miten lestadiolaisuus ymmärretään? HS 24.4.1990. Vastine Martti Mäkisalon lehtiarvosteluun Mikko Juvan ja Seppo Lohen kirjoista.
"Lestadiolaisuuta ymmärtääkseen ei tarvitse olle lappilainen, vaan pikemminkin lestadiolainen"
"Myös lestadiolaisuuden kielteinen suhde televisioon, eräänlainen mediapurismi, voi osoittautua viisaaksi ratkaisuksi. Se, että lestadiolaisuudesta tulee yhä enemmän kirjailijoita, ei johdu yksin liikkeen ahdistavista piirteistä eikä liikkeen lappilaiseksotiikasta"
Ihonen, Markku: Lestadiolaista. Herätysliike Tampereella. Aamulehti 21.1.1991. Eero Lumijärven: "Teidän keskellänne. Tampereen Rauhanyhdistys 100 vuotta. SRK 1990." Arvostelu
–arvostelussa nähdään myönteisinä puolina:
>avoimuuden, toisaalta pieteettisyyden tuoreita ongelmia ja niihin liittyviä henkilöitä kohtaan
–kielteisinä:
-lestadiolaisuuden yleiseen historiaan käydään vain ohuesti. Siihen mitä lestadiolaisuus, sen uskonelämä on. Päästään tutustumaan vain vähän kurkistamalla. Yhdistyksen historia esitetään irrallaan tai muodollisesti kytkettyinä yleisiin sosiaali- ja kulttuurihistoriallisiin yhteyksiin, ei myöskään evankelisluterilaisen kirkon kehitykseen viitata, rajaus tietoista? Sen voi selittää se, ettei kirjoittajalla ole ilmeisesti historian koulutusta
Ihonen, Markku; Lestadiolaisuudella oikeus omaan kulttuuriin. (HS 23.10.1993). http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/hslesta1.htm
Ihonen, Markku: Kaunokirjallisuus ilman ongelmia, kiroilua ja seksiä. Tabuja, häpeää ja valmiita ratkaisuja. Uskonnollinen kirjallisuus amputoi elämästä kirosanat, seksin ja moraalisen epätietoisuuden. Aamulehti 25.8.1997.
–arvioi lähinnä SRK-vanhoillisuuden ja helluntai-liikkeen kustantamaa kaunokirjallisuutta.
Ihonen, Markku: Lestadiolaisäiti synkkänä synnytysosastolla. Aamulehti 25.8.1997.
Marjatta Säkkisen kirjan: "Sylissä syksyn ja kevään" . SRK 1997. Sanomalehtiarvostelu
Ihonen, Markku; Pesukoneen ikkuna: kurkistusluukku lestadiolaisuuteen? Suomen Kuvalehti 12/20.3.1998. http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/pesukone.htm
-pohtii lestadiolaisuuteen ja sen julkisuuskuvaan liittyviä paradokseja.
Ihonen, Markku: Myytiset mielikuvat eli lestadiolaisuus ja saamelaisuus valtakulttuurin marginaaleina. http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/leskalt.htm
Ihonen, Markku: Uskonnollisen kaunokirjallisuuden tarjoamat vaihtoehdot. http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/uskokirj.htm
Ihonen, Markku: Uskonnollisen kaunokirjallisuuden mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/leskir98.htm
Ihonen, Markku: Nainen lestadiolaisuudessa 1800-luvulla. Naisen paikka lestadiolaisuudessa. Varhaisia juonteita. Esitelmä Suomen Akatemian ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden järjestämässä seminaarissa "Nöyrä, uhmakas, itsenäinen. Nainen 1800-luvun suomalaisessa kulttuurissa". Turussa 15.10.1999. http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/naiskuva.htm

Indregard, Geir: "Krig i kvitt" Håkon evjenth". http://www.rana.fylkesbibl.no/fylket/nordbibl/nordbib5.htm
-Andreas Markussons (1891 –1952) navn blir oftest forbundet med bökene om Lars Levi Laestadius og laestadianismens utbredelse

Itkonen, Satu Räätälin paremmat kuvat. Kirkko ja kaupunki 20/2.6.1999.
Tyko Sallisen retrospektiivisen näyttelyn (Helsingin kaupungin taidemuseossa) esittely
Sallisen dramaattinen lapsuus….Sallisen kiivas lestadiolainen, saarnaajanakin toiminut isä oli räätälimestari. Hän ei hyväksynyt Tykon kiinnostusta taiteeseen, ja poika sai myös räätälin opin. Myrskyisän ja vaiherikkaan nuoruuden jälkeen Sallinen muutti Helsinkiin ja pääsi 25-vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun…Sallisen uskonnolliset kuvat eivät tee pilkkaa kohteistaan: Hihhuleissa ja monissa muissa aiheissa hän on tavoittanut käsinkosketeltavan tiheän tunnelman nöyrryyden ja yhteisööllisen hurmion, joka henkisesti voimallisiin kokemuksiin kuuluu. Hihhulit oli väkevin aihepiirin kuvaus

Johnson, Raija:
Satama vai karikko – kysymys lukijalle. Niilo Keräsen kirjan "Satama vai karikko" (SRK 1997) esittely ja arvostelu. PMS 40/1.10.1997.

J(ussi)la, O.H.: Tie rauhaan. SLL 9/1944, 197.
Asevelipapit r.y. on julkaissut lähes pariinkymmeneen nousevan sarjan ajankohtaisia kirjasia, joista tässäkin lehdessä on aikaisemmin mainittu kirkkoherra Kullervo Hulkon kirjanen "Säännöstely ja omatunto"…..Tämän sarjan viimeisimpiä julkaisuja on kirkkoherra Paavo Viljasen kirjoittama "Tie rauhaan". Tekijä on merkinnyt alaotsikoksi "Sananen nuorille"…

Kaila, Meri
: Kanttori Yrjö Koskimäki arkkiveisujen jäljillä. Kaltio 2/1997, 62 – 63.
–Koskimäeltä valmistumassa neljästä lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluneesta arkkivirsirunoilijasta (Paavali Ervasti, Salomon Kantonen, Juho Ranginen ja Gustaf Skinnari) tutkimus. Käynyt jäljittämässä arkkiveisuja Venäjällä saakka.

Kaksi pahaa
. Telkkari ja SMP. Demari 199/12.10.1979.

Kantonen, Marja: Helmiriitta Honkasen Sideharsosiivet on kirja lapsille ja aikuisille. PMS 47/24.11.1999.
Artikkeli SRK:n kustantaman kirjan julkistamistilaisuudesta Helsingin RY:llä

Karemo, Elina: Uskonto ei hauskanpitoa estä: Kaleva 19.6.1999.
Lestadiolaisten elämäntavat herättävät paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Ulkopuolisia tuntuvat kiinnostavan varsinkin seurusteluun ja television katselemiseen liittyvät asiat. Kolme parikymppistä vanhoillislestadiolaista kertoo uskontonsa liittyvistä arkipäivän asioista.

Kauppinen, Tauno
: Minunkin kanteleeni soi… Oskari Jussilan rippivirren synnystä. Maitojyvä 1956, 19 – 20.

Päätalo
-instituutti esittelee Koillismaan kirjailijoita: Niilo Keränen http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instit…/koillism.ht

Väinö Kirstinän lapsuus. http://www.jyu.fi/~anasika/lapsuus.htm
*29.1.1936 Tyrnävällä
"Isä Pauli harjoitti maatalouden ohella muutakin liiketoimintaam johon alueen lestadiolaiset suhtatuivat kielteisesti ja tämän vuoksi Väinölle muodostui heistä vastenmielinen kuva. Hän piti lestadiolaisia ahdasmielisinä ja kammoksui heidän suhtautumistaan seksuaalisuuteen".

Kivirinta, Marja-Terttu: Helsingin kaupungin taidemuseo avasi kesän Tyko Sallisen takautuvalla näyttelyllä. Karkeita vai aistillisia ihmisiä? HS 12.5.1999.
-Tyko Sallisen lestadiolaisesta taustasta, sen vaikutuksesta hänen elämäänsä ja taiteeseen.
-Herätysliikkeestä ankara, kielteinen kuva artikkelissa

Koivisto, Pekka: Sorretut ja solvatut lestadiolaiset. Kaleva 2.11.1996.
Laestadius-työryhmä kokosi KUTU-seminaarin jatkuessa eilen sekiotyöskentelynä osanottajia enemmän kuin saliin mahtui….
Kirjallisuuden apulaisprofessorina Tampereella toimiva Markku Ihonen tarkasteli alustuksessaan, miten lestadiolaisuutta on julkisuudessa, lähinnä kirjallisuudessa ja lehdistössä esitetty. Ihosen pääteesin mukaan vuoropuhelu lestadiolaisuuden ja suomalaisen valtakulttuurin välillä ei toimi. "Kyse on uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ilmaisun sovittamattomasta ristiriidasta", hän sanoi. Lestadiolaisuuden suhteet ovat olleet ongelmalliset jo miltei liikkeen alkuvaiheesta lähtien, ainakin 1860-luvulta alkaen. Yhteiskunnan ja kirkon piirissä lestadiolaisiin kohdistui Ihosen mukaan voimakkaita pelkoja. Kirkossa nähtiin arveluttavana opetukset, joissa korostettiin yksilön vastuuta, yhden ihmisen kokemusta ja kaikkien samanarvoisuutta Jumalan edessä. Kauhistelun aiheina olivat kirkkokurikysymykset kuten lestadiolaisten liikutusilmiöt, yhteiskunnallisten arvojen syrjään asettaminen sekä opilliset poikkeamat. Lestadiolaisuutta pidettiin lahkona, ei-luterilaisena yhteisönä. Voimakkaasti arvosteltiin myös synninpäästön julistussanoja "Jeesuksen nimessä ja veressä", epäluterilaista kasteopetusta ja toiset ulos sulkevaa seurakuntakäsitystä.
Kirjalliset hyökkäykset lestadiolaisuutta vastaan aloitti piispa Gustaf Johansson Vartija-lehdessä 1888. Samaa hän jatkoi neljä vuotta myöhemmin ilmestyneessä kirjassaan Lestadiolaisuus.
Pappi J.Tanskanen julkaisi 1884 kirjassaan Hihhulilaisuus oikeassa karwassaan. Lestadiolaiset ja erityiset liikutukset olivat Ihosen mukaan irvistelyn aiheena myös monissa arkkiveisuissa, kuten J.Rännälin sepitelmissä 1860-luvulla. Erikoista kummeksuntaa herätti lestadiolaisuuden haaroista esikoisuus. Myös saarnojen roskia kieltä paheksuttiin.
Uskonnollisuuden ja eroottisuuden yhdistämisestä toisiinsa tuli Ihosen mukaan taakka, jota lestadiolaisuus on joutunut perusteettomasti kantamaan. "Bengt Pohjasen ja Timo K. Mukan eroottiset kuvaukset seurataphtumista eivät liity lestadiolaisuuteen vaan korpelalaisuuteen", Ihonen oikaisi. Julkisuudessa saamansa kohtelun perusteella lestadiolaisia voitaisiin pitää miltei omana etnisenä ryhmänä – ikäänkuin eivät olisi suomalaisia. Perusteita siihen antaa jyrkkä ero "heihin" ja "meihin". Lestadiolaisuuden suhde seksuaalisuuteen on leimattu mysteerioksi, josta esimerkkinä ovat sitkeät pesukoneväitteet ja perheiden suurten lapsilukujen kummeksunta. Lestadiolaisuuteen on liitetty myös lappilaista eksotiikkaa. Liikkeen kannattajat on haluttu osoittaa säälittäviksi, ei-aikuisiksi ihmisiksi. Herjaavia kirjallisia esityksiä lestadiolaiset ovat itse olleet haluttomia kommentoimaan. "He eivät puolustaudu aggressiivisesti, kuten Lars Levi Laestadius itse teki", Ihonen totesi. "Lestadiolaisuuden omalta kannalta ulkoisen paineen herättäminen on välttämätöntä, muutoinhan rajat uhkaavat hämärtyä", Ihonen kärjisti. Kaunokirjallisuudessa parhaaksi lestadiolaisuuden kuvaukseksi Ihonen nimesi Annikki Kariniemen teoksen Riekon valkea siipi (1963).
Laestadiuksen kohtaamista Lapin Marian kanssa ja lestadiolaisen herätyksen syntyä tarkasteli Laestadiuksen elämäkerran kirjoittaja Seppo Lohi…..Sektiossa toisena alustajana toiminut Kannuksen kirkkoherran Lassi Kujanpää tarkasteli alustuksessaan Laestadiuksen retoriikkaa ja saarnojen rakennetta…
Lohen mukaan Lapin Marian kohtaamisesta 1.1.1844 Åselessa muodostui Laestadiukselle elämän avain. "Ilmnan sitä emme olisi nyt täällä koolla. Eikä Lars levi Laestadiuksesta puhuttaisi enää myöskään mytologina, kielitieteilijänä eikä luonnontutkijana", Lohi arveli….
Teologian tohtori Nilla Outakoski tarkasteli neljäntenä alustajana "toisen kulttuurin" (saamelaisuuden) edustajaksi tunnustautuen Laestadius-tragedian pääsyitä Olennaisimpana niistä hän pitää Laestadiuksen saamelaisuuden kieltämistä…."Laestadius oli saamelainen, melkoisessa määrin luonnonlapsi ja kyvytön sovitteluihin", Outakoski sanoi. Juuri siksi hän oli monilla suunnilla epäsuosittu, persona non grata. Lehdistö ei voinut julkaista hänen häikäilemättömiä vastineitaan…Outakosken mukaan tragedian tärkein syy oli saamelaisidentiteetin äkillinen muutos toiseksi, profeetan, herätyssaarnaajan rooliin. "Tällöin hän joutui esittämään saamelaisuskomusten vastaisia kommentteja, jotka hän kyllä tiesi itsekin vääriksi", Outakoski sanoi. Keskusteluissa Outakosken ja Lohen välillä ilmeni erimielisyyttä myös Laestadiuksen saamelaisesta alkuperästä. Lohen mukaan nykyisten lainsäädösten mukaan Lars Levi ei pääsisi Suomessa saamelaiseksi. Siihen hänellä oli kovin kaukaiset, usean sukupolven taakse ulottuvat juuret. "Pitäähän saamelaisellakin jokin suurmies olla. Olkoon se Lars Levi Laestadius", Outakoski sanoi. Hän pitää vahinkona, että Laestadius teki parannuksen….

Koivisto, Pekka; Niemi, Jari; Useita artikkeleita Kalevassa 1.7.1995 seuraavin otsikoin:
2. Omalla radiolla sanaa ympäristöön
4. Harrastusten pysyttävä pelkkinä harrastuksina

Koskimäki, Yrjö: Kallis ompi onnemme. Kristillisyyden piirissä syntyneen joululaulun sanomaa. Siionin Joulu 1973, 26 – 27.
Paavolalaisen Juho Rankisen elämänvaiheita ja Siionin laulun: "Armonlapset kaikki täällä" historiaa.
Koskimäki, Yrjö: Kristillisyyden veisuu- ja lauluperinteen taustaa. SLL 1/1995. 15 – 17.
Koskimäki, Yrjö; Käytössä olleita virsi- ja laulukokoelmia. SLL 2/1995, 14 – 15.
Koskimäki, Yrjö; Siionin laulujen sävelaineisto. SLL 3/1995, 14- 15.
Koskimäki, Yrjö: Väinö Rafael Havas 1898 – 1941. Niilo Pekka Rauhala 1936 -. Kaksi eri vuodenajan virttä. SLL 11/1995, 15 –17.
Koskimäki, Yrjö: Etelä-Pohjanmaalla syntynyttä kristillisyyden lauluaineistoa. SLL 10/1995, 14 – 15.
- Jaakko Lahdenmaan (Lahtinen) "Jeesuksen veren ääni" (SL 83), "Taivaan ihanat lintuset" SL 148
Mikko Saarenpää: "Täält’ halajaa mun sieluni" SL 157
Matti Kuula: "Jeesus ompi elävä" SL 67
Matti Suo: "Mä sydämestän nähdä halajan" SL 119.
Koskimäki, Yrjö: Siionin lasten lauluja. Kristillisyyden lauluperinnettä Venäjällä. SLL 1/1996, 16 – 18.
–mm. Typön laulukirjan kääntäjän Veselova Fedosja Trofimovna Aleksejevan ja hänen miehensä saarnaaja Nikolai Aleksejevitsh Aleksejevin kuva.
Koskimäki, Yrjö: Siionin lasten lauluja. Kristillisyyden lauluperinnettä Venäjällä. SLL 2/1996, 16 – 17
–venäläisten ns. vanhojen uskovaisten lauluperinteestä. Pohjana Leonard Typön laulukirjan vuonna 1910 ilmestynyt venäjäksi käännetty versio
Koskimäki, Yrjö: Siionin laulujen runoilija Vilhelm Vikman. SLL 3/1996, 14 –15.
*22.10.1875 Ruotsin Alatorniolla, solmi avioliiton 1899 Gunilla Skogin kanssa, tullimies
–sanoittanut SL 55: "Nouse jo pilvi verinen" ja SL 151: "Taivaassa on mun kotini"
Koskimäki, Yrjö
: Isak Nevasaari (1852 – 1926). Kristillisyyden lauluperinteen herättäjä Kalajokilaaksossa. SLL 4/1996, 14 – 15.
*6.3.1852 Sievissä, asui suurimmana osan elämäänsä Nivalassa ja Ylivieskassa, kuoli 7.10.1926 Ylivieskan Raudaskylässä. Julkaisi Ylivieskassa vuonna 1901 "Walituita hengellisiä lauluja Siionin matkamiehille"
Koskimäki, Yrjö: Virsi- ja lauluperinnettä Amerikassa I. Vanha virsi uudessa kotimaassa. SLL 5/1996, 14 – 15.
Koskimäki, Yrjö
: Virsi- ja lauluperinnettä Amerikassa II. Uudempaa lauluaineistoa. SLL 6/1996, 14 – 15.

Kuittinen, Arja
: Millaisia viestejä ulkoasumme lähettää? Usko ja vaatteet. Kirkko ja Kaupunki 7/24.2.1999.
….Esikoislestadiolaiset miehet eivät saaneet vielä kymmenen vuotta sitten käyttää kravattia. Edelleen on tavallista, että esikoisseuroissa naiset pukeutuvat hameeseen ja kietovat huivin päähänsä….

Aila Käyhty
: Yhden naisen tarina on tuhansille tuttu. Uukuniemen Hildan tie oli työtä ja taivallusta. Liisa Leinosen kirjoittaman Hilda Ahokkaan (os. Matikaisen) elämäkertaromaanin "Ettäälle omasta koista" arvostelu (HS 9.5.1999):

Laestadianismen i Finland:
http://homepages.lycos.com/Wakaluk/lypersonal/lessare.html
-Artikeln innehåller många fel (berättas vilseledande om nyare riktning och menas s.k. rauhansanalaisuus, som är en riktning av gammallaestadianism, gammallaestadianernas (SRK) största fest påstås vara suvijuhlat), men i viss mån också fakta/artikkelissa on monia virheitä (esim. puhutaan harhaanjohtavasti uudemmasta suunnasta tarkoittaen ilmeisesti rauhansanalaisuutta, samoin vanhoillisten suurimpana juhlana mainitaan suvijuhlat eikä suviseurat jne), mutta jossain määrin myös faktaa

Leppänen; Ritva
: Luova työ pitää virkeänä. PMS 6/5.2.1997.
–Graafikko Helmiriitta Honkasen elämänvaiheita:
--parannus 1949 Helsingin RY:llä
--Krohnit, Aino Kallas, Topelius, E.N.Setälä sukua
Leppänen, Ritva: "Oi katso Jumalan karitsa". Suviseuratunnus soi lauluna. PMS 26/25.6.1997.
–runoilija, pastori Niilo Rauhalan haastattelu
Leppänen, Ritva: Laestadiuksen ensimmäinen kirja nyt suomeksi: Uudisviljely Lapissa. Päivämies 3/19.1.2000.
Ruotsin taöousseura antoi lähes 200 vuotta sitten vasta 22-vuotiaalle lahjakkaalle opiskelijalle Lars Levi Laestadiukselle tehtäväksi kirjoittaa maatalousoppaan: tutkimuksen Lapin asuttamisesta valtiovallan kustannuksella. "Om uppodlingar i Lappmarken på det allmännas bekostnad"-nimisenä kirja ilmestyi Tuklholmassa vuonna 1824. Vasta nyt, kirjoittajan 200-vuotissyntymäpäivänä, se julkaistiin suomeksi.
Kirjan julkistamistilaisuuteen Rovaniemelle, Lapin maakuntakijaston Lapponica-saliin oli kerääntynyt runsaasti kiinnostuneita kuulijoita 10.1.2000….
Kirjan suomentamisidea on lähtöisin opettaja Pauli Korteniemeltä. Teoksesta oli lainattu katkelma Kilpisjärven biologisen aseman harjannostajaispuheessa, jolloin Korteniemi oli kiinnostunut kirjasta ja hankkinut sen itselleen. Kun hän kertoi Kari Gustafssonille kirjasta, tämä lupasi, että Pohjolan Painotuote kustantaa kirjan, jos sille löytyy suomentaja. Kääntäjäksi lupautui Tauno Alatalo, joka on kotosin Ylitornion Kainuunkylästä ja asuu Taalainmaalla. Itsekin Tornionlaaksossa syntynyt Korteniemi on ollut kirjan toimittajana ja kannen on suunnitellut Pellon Orajärveltä kotoisin oleva taiteilija Eero Österberg. Julkistamistilaisuudessa kääntäjä sai stipendin Tornionjokilaakson kulttuurin kehittämiseen varoja antavasta Allan Lehdon rahastosta….
Laestadius on ollut monipuolinen ja tuottelias kirjoittaja, jonka teokset täyttäsivät toista hyllymetriä. Tunnetuimpia ovat hengelliset kirjat, mutta hän kirjoitti mm. ranskalaisten pyynnöstä kirjan saamelaisten historiasta ja mytologiasta. Hän oli myös arvostettu kasvitieteilijä, jonka nimeämiä kasveja löytyy yhä kasvikirjoista. Hänen kasvitieteellinen "Loca parallela plantarum" ilmestyy keväällä suomeksi. Se on alunperin kirjoitettu latinaksi ja käännetty sitten ruotsiksi.

Leppänen, Ritva: Kääntäjä ei uponnut kielen hetteikköihin. PMS 3/19.1.2000.
Laestadiuksen ensimmäisen kirjan suomentaja Tauno Alatalo totesi, ettei 200 vuoden takainen ruotsi käänny aivan vaivattomasti nykysuomeksi. Laestadius on erinomainen kirjoittaja, mutta sen ajan koukeroisten lauserakenteiden takaa ei kiireinen nykylukija jaksa etsiä merkityksiä…Kääntäjä on iana valintatilanteen edessä. Kaikille ruotsinkielisille sanoille ei löydy suomenkielistä vastinetta ja sana merkitys on saattanut muuttua 200 vuoden kuluessa. Myös kasvitieteellinen sanasto aiheutti hankaluuksia, samoin Laestadiuksen itsensä kehittelemä suosystematiikka….Niihin rimpii ja hetteikköihin,vuomiin ja vittikkoihin oli vaarassa juuttua…Myös Laestadiuksen käyttämille Piittimen Lapin murresanoille oli vaikea löytää vastineita…Laestadiuksen teksti oli selkää ja nautittavaa ja sille piti yrittää löytää vastaavat "äänenpainot". Kääntäjälle paljastui myös uusia piirteitä Laestadiuksen persoonasta. Paitsi luonnonystävä hän oli myös kansanelämän tuntija, jonka tekstin taustalla kuuluu myös vahva sosiaalinen paatos. Kijalla on myös väestöpoliittiset ja kansantaloudelliset ulottuvuutensa.

Lestadiolaisnuorten haastattelu.
http://lyyra.kempele.fi/~tani/lestadio.html
–sisältää haastateltujen mielipiteitä kulttuurin eri ilmenemismuotoihin

L i n j a k u m p u; Aini: Uskonnolliset yhteisöt politiikan tekijöinä -lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä. Kaltio 1/2000, 3-6. (tekstiä lyhennetty ja alleviivattu/makkeri)
Uskonto ja politiikka ovat vaarallinen yhdistelmä. On uskottu, että uskontojen merkitys vähenee sitä mukaan kun modernisaatio etenee. Näyttää kuitenkin siltä, että uskonto ja uskonnolliset ryhmät näyttelevät edelleen tärkeää roolia ihmisten elämässä- myös poliittisessa mielessä…..
Nostan esiin erityisesti Pohjois-Suomessa merkityksellisen vanhoillislestadiolaisuuden….
Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis - poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?

Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa --oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus ìlaskeutuuî myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.

Lestadiolaisuuden poliittisuus syntyy, ei niinkään pyrkimyksestä yhteiskunnan radikaaliin muutokseen, vaan kääntymisestä sisäänpäin ja pyrkimyksestä ylläpitää oman yhteisön ja opin muuttumattomuutta. Lestadiolaisuus toteuttaa eristäytymisen ideologiaa, joka on tullut esiin esimerkiksi joidenkin yhteiskunnallisten ryhmien suhtautumisessa valtiollisten rajojen avautumiseen, globaaliin maailmantalouteen tai yhä kansainvälisempiin yhteistyön muotoihin. Muuttuvissa olosuhteissa muuttumattomuus on hyvin voimakas kannanotto.
Lestadiolaisuus on suomalainen ääriliike. Sitä ei voi tietenkään verrata toiminnaltaan väkivaltaa käyttäviin liikkeisiin. Mutta on muistettava, että lestadiolaisuudessa yhteisön rakentamisen tapa on samanlainen kuin missä tahansa poliittisessa liikkeessä. Kielteisessä mielessä se tulee ilmi oman ainutlaatuisuuden ja oikeamielisyyden ylikorostamisessa. Sopivissa olosuhteissa tämä ajattelutapa voi konkretisoitua ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä, josta voi olla yllättävän lyhyt matka myös todellisiin konflikteihin.

Linjama, Jaakko: Kristitty nuori ja musiikki. Maitojyvä 1959, 14 – 16.
–kehoittaa vanhoillislestadiolaisia nuoria liittymään kirkkokuoroihin

Liukkonen, Pentti; Pentikäinen, Samuli: Virren 343 taustoista. Rauhan Tervehdys 13.2.1997.

Matala, Katarina: När folket i norr nyktrade till. http://www.hig.se/u-inst/religion/AB/1999/redovism3/kyrkohist…/katarina.matala.ht
Rubrikerna i artikeln:
Väckelse mitt I eländet
Lars Levi Laestadius kommer till staden
Laestadianismen föds
Att vara laestadian
Öst- och västlaestadianer
Laestadianismen och kyrkan
Ett möte med laestadianismen
En fråga jag fick
Källor

Mikkola, Pekka: Kirkkoherra joka raivosi kansaa herätykseen. Tulisielu. Bengt Pohjasen kirja kertoo Lars Levi Laestadiuksen toiminnasta sinä aikana, kun hän työskenteli pappina Kaaresuvannossa. Lapin herättäjän syntymästä tuli 10. tammikuuta kuluneeksi 200 vuotta. Kaleva 1.2.2000.
Romaani
Bengt Pohjanen: Huutavan ääni. Suomentanut Jorma Aspegrén. Barents Publishers Fin ja Perussanoma Oy

Lars Levi Laestadiuksesta kertova Bengt Pohjasen romaani Huutavan ääni ilmestyi suomeksi viime vuoden lopulla, sopivasti Laestadius-juhlavuoden alla. Ruotsinkielinen alkuteos Ropandes röst julkaistiin jo 1981.

Suomeksi julkaisemisen ajoitus on kustantajille suotuisa. Laestadius on ollut viime viikot lähes päivittäin puheenaiheena viestimissä, luultavasti ihmisten mielissäkin tavallista enemmän. Asian voi sanoa kuitenkin toisinkin päin: Laestadius-juhlavuoden ansiosta suomenkieliset lukijat saavat nyt käsiinsä kirjan, jonka julkaiseminen olisi ollut perusteltua jo aikaa sitten.

Kiintoisaa on, että suomennoksen ovat kustantaneet lähinnä viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvat tahot, ei mikään lestadiolainen suunta. Laestadiuksen hengellisen uudestisyntymisen korostus yhdistää kuitenkin lestadiolaisuutta Suomen evankelioivaan herätyskristillisyyteen, vaikka liikkeiden välillä ei paljon yhteydenpitoa taida olla.

Pohjasen kirja kertoo Lapin herättäjän Lars Levi Laestadiuksen toiminnasta sinä aikana, kun hän oli pappina Kaaresuvannossa. Tuohon jaksoon osuvat sekä Laestadiuksen oma hengellinen murros että hiukan myöhemmin herätysten syttyminen. Tapahtumat tuodaan esiin ennen kaikkea Lars Levin silmin, ympäristöä ja ihmisiä kuvaten, mutta myös hänen sisäistä maailmaansa avaten.

Kaaresuvantoon vuonna 1826 tulleeseen pappiin oli tarttunut tuolloin vaikuttaneen liikkeen, lukijaisuuden, pietistinen kipinä. Laestadius käy ankaraan hyökkäykseen sitä papiston valtavirtaa vastaan, jonka uskon hän näkee kuolleeksi, taistelee viinan hirmuja vastaan, saarnaa kirkossa lakia kuulijoilleen. Papit ja kansa eivät kuitenkaan herää. Samalla Laestadius käy kamppailua oman lihallisuutensa kanssa. Papin sisimmässä vallitsee myös ristiriita kasvitieteilijän kunnianhimon ja hengellisen kutsumuksen välillä.

Tulisieluisen, usein epätoivoon vaipuvan aviomiehen vastapaino on viisas vaimo Brita Kajsa. Tämä palauttaa Lars Levin järkiinsä silloin kun miehen kiihko on paisumassa yli äyräiden. Toisaalta Brita Kajsa myös synnyttää raivoa miehessään, kuten silloin kun hän antaa tälle kehotuksen saarnata ankaran lain sijasta Jeesuksen suloisuutta.

Kirjan käännekohta on Laestadiuksen ja Lapin Marian, Milla Clementsdotterin, kohtaaminen Åselessa uutenavuotena 1844. "Minä näin tien, joka vie elämään", kirjoitti Laestadius tapauksesta jälkeenpäin. Romaanin puhuttelevinta antia ovat tapahtumien kuvaukset niiltä ajoilta, jolloin herätykset lopulta Kaaresuvannossa alkavat. Pohjanen visualisoi ne verevästi. Mieleen tulee, kuinka suurenmoiset ainekset Laestadiuksen elämä antaisi vaikkapa elokuvalle. Pohjasen romaanin taustalla ovat tositapahtumat, mutta lopputulos on tietysti kirjailijan tulkinta tapahtumista. Lähteenä hän on selvästi käyttänyt Laestadiuksen saarnoja, tämän muita kirjoituksia ja ilmeisesti paljon muutakin kirjallista aineistoa "Pohjolan pasuunasta". Pohjasen kirjoittajantaitoon kuuluu kyky nivoa fiktio faktaan niin uskottavasti, että kirjan romaaniluonteen välillä unohtaa.

Pohjasen luvalla kirjaa on lyhennetty, mutta nytkin siinä on 330 sivua. Jos kirja päätyisi Valittujen Palojen kirjavalioihin, tekstistä jäisi edelleen pois kymmenittäin hengellistä pohdintaa sisältäviä sivuja, jotka vaativat sisäistyäkseen lukurauhaa. Kun kirjan päähenkilö on äärimmäisen kiinnostava ja poikkeuksellinen hahmo, tapahtumat hämmästyttäviä ja teksti Pohjasen lahjoilla laadittua, romaani tuskin kuitenkaan jää monelta kesken.

 
Myllykangas, Maija: Runoilijapappi keitaalla. Niilo Rauhala käynyt suviseuroilla vuodesta 1961 alkaen. Keskipohjanmaa 3.7.1999.

Määttä, Pekka, O.: Lestadiolaisjohtaja Erkki Reinikainen: "Televisiokieltoa emme pura". Kymppi 2/1987.

Määttä, Toivo: Poika, joka tahtoi rovastiksi. Kertomuskirja Martti Kallungilta. PMS 43/27.10.1999.
SRK:n kustaman kirjan "Poika ja rovasti" julistamistilaisuudesta kertova artikkeli.
Yli-Kiimingin eläkkeellä oleva kirkkoherra julkaissut aikaisemmin kaksi kirjaa Pohjoisen kustantamana: Liiterisihteeri ja Pohjolan auringon alla

Niemikorpi, Antero
: Tiedotus ja lehdet keskeinen osa kristillisyyden työtä. Lehdillä osansa kristillisyyden historiassa. PMS 27/7.7.1999.
Aimo Hautamäki kertoi lauantain suviseurojen lehdistötilaisuudessa tiedotusväelle kristillisyyden julkaisuista ja niiden historiasta. Hautamäki totesi yleensä joukkoviestimien vanhoillislestadiolaisuudesta välittämän kuvan olevan nykyisin myönteinen…Toimittajat ihmettelivät, kuinka Päivämies-lehti saadaan tehtyä sangen pienllä vakinaisella toimittajakunnalla…Tilaisuudessa sivuttiin myös SRK:n muuta julkaisutoimintaa. Tilaisuudessa mukana ollut kirjallisuuden tutkija Markku Ihonen käytti puheenvuoron keskusyhdistyksen julkaisemista kirjoista. Tutkijan mukaan monet ovat niin laadukkaita, että ne kelpaisivat kaupallisenkin kustantajan ohjelmaan. Kirjat ovat kehittyneet sekä sisällöltään että muodoltaan. Sisällössä uskalletaan luottaa lukijaan ja arkojakin asioita uskalletaan käsitellä.

Nieminen, Maria: Ulla on maalannut aina. PMS 32/11.8.1999.
Vanhoillislestadiolaisen, teologian maisterin, Kotimaa-lehden toimittajan Ulla Remeksen taidenäyttelystä Helsingissä (Linnunlaulun Sinisessä huvilassa) kertova artkkeli.
Näyttely "Värien voimaa ja itkemätöntä itkua" on omistettu Ulla edesmenneelle isälle ja kahdelle syntymättömälle lapselle. "Mistaman tämän työni kehitysvammaisille, sairaille ja särkyneille. On asioita, joiden merkitystä emme tiedä täällä ajassa. Kuitenkin kaikilla ihmisillä on oma arvonsa, luotoisuuden arvo. Jumalan salattu olemus on läsnä. Ei tämä maailma ole vain menestyjiä varten", Ulla pohtii erään työnsä äärellä.

Nykänen, Anna-Stina: Pappikin saa juoda viinaa. Juhliminen tekee hyvää – synti on paljon rankempi juttu, sanoo pastori Jaakko Heinimäki. Helsingin Sanomat 31.10.1999.
Kirkko ja kaupunki-lehden toimittajan, pastori Jaakko Heinimäen haastattelu papisto suhteesta alkoholiin, päihtymiseen ja kapakkavierailuihin.
Laestadiuksen ja muiden absolutistien vastapainona oli varsinkin körttien patriarkka Paavo Ruotsalainen, joka saattoi riehua viinapullon kanssa ja jopa liioitella humalaansa…

Nyström, Jan Olov: Norrbottens Kuriren 8.1.2000
En mycket märklig man. Ny bok om profet och vetenskapsman. Bengt Larsson: Lars Levi Laestadius - hans liv och verk och den laestadianska väckelsen. Artos.
Han var en märklig man, en slags renässansmänniska femundra år för sent och verksam långt ifrån världens högkulturer. En sådan som kunde både grovt och fint, korresponderade med den lärda världen om blommors klassifikation och dundrade mot lönnkrögarnas spritminutering från predikstolen. Lars Levi Laestadius, den 10 februari är det 200 år sedan han föddes på nybygget Jäkkvik i Arjeplogs socken. Det är något värt att firas, för en märkligare präst får Norrbotten och Lappland leta efter. Bengt Larsson har skrivit en biografi över Laestadius liv, en biografi med särskild uppmärksamhet riktad mot det som blev den laestadianska väckelsen. Det är en biografi som inte upprättar en kritisk distans till sitt föremål, tvärtom. Bengt Larsson redovisar öppet sin sympati för Laestadius och för dennes lära. Med denna öppna redovisning är förhållningssättet acceptabelt. Tron förenar dem bägge.
Laestadius kom ur fattiga förhållanden, fadern blev alkoholiserad och hade dåligt lynne. Han var deklasserad bergsfogde och när brännvinet verkade misshandlade han hustrun i barnens åsyn. Sönerna Lars Levi och Petrus hade bägge studiebegåvning och eftersom de under en tid bodde hos halvbrodern Carl-Erik som var präst fick de tillfälle att studera. Norrlands gymnasium fanns vid denna tid i Härnösand och de bägge bröderna vandrade de 50 milen ned till kusten. I nutid skulle detta ses som en idrottsprestation och ge stora rubriker. Handlingen ger ordet bildningsgång en särskild innebörd. Lars Levis vandringar fortsatte, sommaren 1819 gick han genom Jämtland och in i Norge, blicken inställd på att finna nya arter och beskriva dem. Studierna i Härnösand förlöste både botanikern och förkunnaren. Tillsammans med sin broder vandrade han året därefter ner till Uppsala för att inleda akademiska studier.
Det är som förkunnare Laestadius namn blivit historiskt, och än i dag lever hans inomkyrkliga väckelse, det som populärt kallas laestadianismen. Församlingarna verkar i Sverige och USA, kanske mest livaktigt i Finland. En rörelse som i den mer romantiska uppfattningen kom att rädda den samiska befolkningen från att supa ihjäl sig, som med en brinnande tro och brinnande ord fördrev brännvinsdjävulen ur deras liv. Alldeles felaktig är inte den bilden, lönnkrögarna förstörde liv och ekonomier för många familjer i Lappland vid 1800-talets mitt. Men, som Laestadius påpekade, han hade sett värre superi bland sjömän i självaste huvudstaden.
Ett profetiskt drag och något av en siares blick finns i bland i Laestadius skrifter, säger Bengt Larsson. Ett levande bevis för att tanken på att en utkantstillvaro automatiskt leder till efterblivenhet inte är något annat än en ren fördom, särskilt omhuldad i vår centralistiska tid. Laestadius var helt uppdaterad, förstod de europeiska staternas omvävlningar i spåret av franska revolutionen, siade säkert om de tyranner som kunde följa i frihetskampens spår. Han var beläst, intelligent och intellektuellt vaken. Hans korrespondens med botaniker är inte skriven av en nyfiken amatör, hans teckningar av fjällforan är rent mästerliga.
Bengt Larsson skrift innehåller också "Dårhushjonet", ett religionshistoriskt verk som Laestadius arbetade med i 12 års tid och är ett koncentrat av erfarenheter och intryck från den stora väckelse han själv initierat. Laestadius språk utvecklade sig efterhand till en ganska sällsam brygd av sälta, träffsäkerhet och brinnande religiositet. Hans gestalt var omstridd redan under livstiden, en nordlig Linné som också var en tidig väckelsepredikant, men en predikant inom kyrkans hägn. En intellektuell som födde en av de mer extatiska väckelserna i Sverige, samtidigt som han hade en allvarligt naturvetenskaplig kallelse. I alla avseenden en mycket märklig man.

O'Donnell, Richard W.: A community strives to keep religious traditions alive in a modern society (NEW IPSWICH, N.H.). The Boston Globe 05/18/1980.
- They do not have televisions or radio sets in their homes and do not attend movies or plays or frequent the sports arenas down Boston way. They live in neat and trim homes and their men work long hours, keep their hair short and have a fresh-scrubbed appearance. Their women have a healthy, comely look and do it without make-up. The unmarried women among them earn their keep, and working wives are rare, most staying home to care for the children and the house. They believe in big families - three of their families have 17 children each. Who are they? They are the 800 members of the Apostolic Lutheran Church residing in this town, neighboring Rindge, and across the border in Ashby, Mass.

Their names are Seppala, Aho, Ketola, Somero, Soini, Ojala, Napanen, and Kolapakka, to mention a few. They are all Finnish. Their parents and grandparents came to this country back at the turn of the century, and settled in Michigan. Later on, some of their children moved east to this area to start another Finnish community. They brought their religion with them, and it is their strength and comfort as they endeavor to keep alive their traditions in a modern society. Martin Seppala, founder of Seppala and Aho, the local construction firm employing many of the Finnish people, is considered the foremost religious and economic leader of the community. Seppala, 53, is a preacher at the church and the father of 17 children. His company has opened a branch in Florida and he's been down there working, said his son Sam, 27, who is a vice president of the firm.

The younger Seppala was joined by Walter Ketola, 37, another construction firm executive also affiliated with the Apostolic Lutheran Church, in an interview. "We believe there is an inborn corruption in man," said Sam. "Call it original sin, if you choose. We believe the spirit is constantly fighting against the flesh. "Now I'll admit I'd probably enjoy watching the Red Sox on television. But I believe my time can be better spent teaching my family. I have three youngsters and during the evening I sit down and read them Bible stories. We are preparing for the Second Coming. My opinion is it will take place before the year 2000 A.D." Ketola, a short, friendly man and father of nine, is pround that church members do not have any TV sets or radios in their homes. "Of course, we don't go around checking their homes," he said. "It's a matter of conscience. If they are true members of our church, they do not have them. We consider them a temptation . . . I went to college in Michigan, I was a school principal for a while. I've seen some television. What about some of those commercials? They're temptations. Once you let a television set into your home, you are opening the door to temptation. "The same thing is true of movies. That's not new with us either. We were opposed to movies long before they started that movie rating system." He paused for a moment and added: "You know, anything can become a temptation. We believe in hard work, but even a man's work can become too important, if it causes him to lose track of what really is important. We are pilgrims and strangers in a foreign land, just passing through. What we do in this life determines what will happen to us in our future life."

What about sports? Certainly they offer a healthy alternative, especially for young people? "According to the Bible, bodily exercises profits little," Ketola said, noting that church members adhere closely to the St. James version, and do not use any of the modern translations. "Our guidelines come from the Bible. That's our tradition. "Our children go to public schools. It is only natural that they should know about the Red Sox, Celtics, Bruins and the rest. We don't encourage them to follow these teams. We do allow them to play sandlot baseball, to ride bicycles, things of that sort. "You must remember we do not believe in spending our time of grace on this earth seeking pleasure. It's an empty life." Ketola veered onto the subject of the Equal Rights Amendment. "I know people say we are against the ERA. As much as possible, we believe our wives should stay home. Of course, there are exceptions. One widow - her husband died last February - works from 9 to 2 at our construction firm while her children are at school. We have another widow, the mother of eight, working with us. If our people need help, we try to help them." He was asked if the mothers really enjoyed staying home all day with a number of children. "Most of them are happy, I think," he stated. "Actually it's up to the person, whether it is the father or mother. It's up to you. You can be happy, or you can be unhappy, depending upon the attitude you develop." As Ketola put it: "We're not saints. We are people doing the best we can. Life is a soujourn on the way to eternity. We don't believe in monasteries or convents. And we don't hide the way we feel. We give testimony before the world of our faith. Life is brief. Eternity is long."

 

Paananen, Antti (pääkirjoitus): Tuhoaako viihdekulttuuri kansaamme? PMS 14/3.4.1997.

Palola, Ari-Pekka: Lars Levi Laestadius 200 vuotta. Kasvitieteilijä, kielentutkija, kansantieteilijä, teologi. PMS 3/19.1.2000.
Laestadiuksen syntymän juhlapäivänä 10.1.2000 Ruotsin Kuninkaallinen Tiedeakatemia järjesti monitieteellisen symposiumin Lars Levi Laestadiuksen tieteellisestä toiminnasta. Symposiumiin kokoontui yli 60 osanottajaa Ruotsista, Norjasta ja Suomesta. Paikalla oli myös muutamia Laestadiuksen sukulaisia.
Laestadiuksesta kasvitieteilijänä kertoivat esitelmissään ruotsalaiset ja norjalaiset professorit Bengt Jonsell, Gunnar Eriksson, Reidar Elven ja Inger Nordal.
Professori Håkan Rydving kertoi, miten Laestadius oppi lapsuudessaan puhumaan luulajansaamea, jota käytettiin Kvikkjokin seudulla. 1840-luvulla hän julkaisi neljä saamenkielistä vihkosta, joilla hän loi perustan luulajansaamen kirjakielelle...
Uskontotieteilijät Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen esittelivät Laestadiuksen tutkimusta saamelaisten mytologiasta…Laestadiuksen "kulttuurinen äidinkilei" oli saame….
Shamanistisen ekstaasin ja lestadiolaisen ekstaasin yhteydet olivat professori Åke Hultkrantzin esitelmän aiheena. Hän totesi, että liikutuksissa on kyse eri ilmiöstä kuin shamanistisessa ekstaasissa, vaikka niissä onkin ulkonaisesti samankaltaisia piirteitä….
Professori Carl Fredrik hallencreutz käsitteli Lars Levi Laestadiuksen sielunhoitoteologiaaa. Hänen mukaansa Laestadiuksen kirjoitukset kuuluvat alan merkittävimpiin teoksiin Ruotsin historiassa. Laestadiuksen sielunhoitoteologia nousi hänen omien uskonnollisten kokemusten pohjalta. Sen keskeisenä asiana oli sovitusoppi ja lähtökohtana käsitys ihmisluonnon turmeltuneisuudesta.

Palola, Ari-Pekka: Laestadius-näyttely pysähdyttää ajattelemaan uskon peruskysymyksiä. "Tuntureilta taajamiin" avattiin Kolarissa. PMS 3/19.1.2000.
Kolarin kuntakeskuskessa avattiin 13.1.SRK:n tuottama näyttely "Tuntureilta taajamiin". Sen järjestämiseen ovat osallistuneet myös Tornionlaakson neuvosto ja Tornionlaakson maakuntamuseo. "Toivomme , että näyttely saisi osaltaan korjata virheellisiä käsityksiä tästä kristillisyydestä", totesi Matti Lääkkö…Lääkkö ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että vanhoillislestadiolaiset kutsuttiin osallistumaan Laestadiuksen juhlavuoden projektiin. Hän totesi näyttelyn olevan esimerkki siitä työstä avoimuuden ja julkisuuden hyväksi, mitä on pitkään tehty….Pelkkä tapa tai yhteisön antama ulkonainen turvallisuus ei esimerkiksi saisi liikkeelle niitä kymmeniätuhansia nuoria, jotka osallistuvat vuosittain suviseuroihin. Lääkkö totesi myös, että Laestadiuksen terävä puhetyyli sopi sen ajan ihmisten keskuuteen, mutta nykyajan ihminen ei kuuntelisi tällaista puhetta. "Jumalan evankeliumi etsii kussakin ajassa sellaisen muodon, jolla se saavuttaisi ihmisen sydämen ja saisi aikaan muutoksen."….
Voitto Savela totesi puheenvuorossaan lestadiolaisuuden väitetystä kulttuurivihamielisyydestä, että sellainen kulttuuri, johon kuuluu juopottelu ja siihen liittyvät ilmiöt, joutaakin tuhoutua….
Tornionlaakson neuvoston Laestadius-projektin koordinaattori Raisa Lantto: "Nykyisin Tornionlaakson ihmisten tiedot Laestadiuksesta ja lestadiolaisista ovat vähäisiä. Kun tietoa puuttuu, syntyy huhujen perusteella helposti kielteinen kuva lestadiolaisuudesta. Näyttely ja muut juhlavuoden tilaisuudet kertovat siitä ja vaikuttavat positiivisesti ihmisten asenteisiin."
Kolarin koulutoimenjohtaja Anna-Liisa Keskitalo toivoi, että näyttely olisi siunauksellinen ja toisi myönteisiä käsityksiä niiden ennakkoluulojen tilalle, joita tietämättömyys saa aikaan. Hän toivoi myös, että Siionin Laulut eivät koskaan lakkaisi kaikumasta Tornionlaaksossa. Juhlavuoden kunniaksi niitä opetellaan kaikissa Kolarin ala-asteen kouluissa.

Piri, Erkki: Keskustelua videoista. Kolumni. PMS 37/10.9.1997.
–Myönteinen asenne videoihin, sen sijaan omatunto ratkaisee millaisia videoita voi katsoa: "Sopivuuden ja sopimattomuuden raja ei taas voi kulkea siinä, onko video itse otettu vai ostettu, onko se piirretty vai kuvattu. Sisältö ratkaisee".

Bengt Pohjasen HUUTAVAN ÄÄNI-romaani ilmestynyt. http://www.sro.fi/kirjat/pohjanen.htm

Pois väkijuomat julkisesta elämästä
. SRK:n julkilausuma vuoden 1957 suviseuroista. SLL 7- 8/1957, s. 150.

Kalle Päätalon lapsuudessa elettiin luonnosta. http://www.vyh.fi/ppo/10-lehti/paatalo.htm
-Kalle Päätalon haastattelu:
"pohjoispohjalaista identiteettiä ja kansanluonnetta kuvaa ensimmäisnä arvoina työ ja jokapäiväinen leipä. Sitten rehellisyys, kaikkinainen lainkuuliaisuus, suuurelle joukolle ihmisistä uskonto – eniten lestadiolaisuus."

Raittila, Pekka: Kristillisyytemme vanhimmista virsistä. Maitojyvä 1953, 10 – 13.
Raittila, Pekka: Lohduttaja. Eräs aikakauslehti 75 vuoden takaa. Maitojyvä 1958, 5 – 9.
Raittila, Pekka: Lestadiolaista kustannustoiminta Tampereella 1800-luvun lopulla. PMS 50/1959.
J.E.Pietiläisen, W.Toivosen kustannustoiminnasta, Lohduttaja-nimisen aikakauslehdestä (oli ennen Kristillisen Kuukausilehden ilmestymistä lestadiolaisten epävirallinen äänitorvi).
Raittila, Pekka: Pietiläisen laulukirja – eräs 70-vuotismuisto. PMS 53/1959.
Raittila, Pekka: "Jeesuksen weren ääni" (Siionin laulaja Etelä-Pohjanmaalta). Maitojyvä 1967, 6 – 12.
–Siionin laulujen runoilija, saarnaaja Jaakko Lahtisen (1900-luvun alusta Lahdenmaa) elämänvaiheita
*1852 Laihia, Perälä, Viikin talo, k. 1929 Laihialla, valitsi hajaannuksesa uusheräyksen

Rauhala, Jyrki: SRK:n kirjallisuus vahvistaa uskoa ja elämää arjessa. PMS 3/19.1.2000.
Laestadiusta ja lestadiolaista herätysliikettä, sen menneisyyttä ja nykyisyyttä, voidaan tarkastella tuoreellla tavalla monesta eri näkökulmasta. Tämä tuli esille Laestadius-symposiumissa, joka järjestettiin Helsingin yliopistossa 12.1.2000. Tilaisuus koostui viidestä esitelmästä. Lisäksi jokaisen esitelmän jälkeen oli varattu hetki aikaa keskustelulle. Laestadius-symposium kunnioitti omalta osaltaan Lars Levi Laestadiuksen syntymän 200-vuotisjuhlamuistoa.
Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen professori, FT Markku Ihonen tarkasteli lestadiolaisuutta kirjallisuudentutkijan näkökulmasta. Ihosen mukaan yleinen käsitys on, että lestadiolaisuus ja taide sopivat huonosti yhteen. "Näin yksioikoinen tilanne tuskin on, joskin tiettyihin taiteen lajeihin, kuten opperaan, teatteriin ja elokuvaan, suhtaudutaan suurin varauksin….Ihosen esitelmä perustui vanhoillislestadiolaisuuden julkaiseman kirjallisuuden tarkastelemiseen…
Ihonen pohdiskeli, löytyykö SRK:n kustatamasta lestadiolaisesta kirjallisuudesta erityistä "lestadiolaista mentaliteettia". Tietyt kehykset voidaan hänen mielestään hahmotella. Keskeinen on eräänlainen "meitä ei ymmärretä" –mentaliteetti. Kyse on kollektiivisen muukalaisuuden kokemuksesta vieraan maailman keskellä. Lisäksi lestadiolaiseen mentaliteetin kuuluu Ihosen mukaan oma erityinen terminologia, jota ulkopuoliset eivät useinkaan ymmärrä….Ihonen katsoo virkeän kustannustoiminnan liittyvän osaltaan liikkeesä tapahtuneeseen avautumiseen…Ihosen mukaan SRK:n julkaisemat kirjat palvelevat kustantajien asettamia tavoitteita: ne vahvistavat kohderyhmän uskoa ja elämää arjessa. Haasteena hän piti, miten saada liikkeen ulkopuoliset ja vanhoillislestadiolaisuutta huonommin tuntevat lukijat kiinnostumaan. Ihonen pohti myös sitä, palvelevatko kirjat sellaisia lukijoita, jotka ovat syvällisemmin perehtyneet kaunokirjallisuuteen ja joilla näin ollen on suurempia "laatuvaatimuksia" kirjaa kohtaan….
SRK:n julkaisemista romaaneista voi trakkaavainen lukija Ihosen mielestä löytää yhteisä piirteitä. Eräs keskeinen piirre niissä on se, että tietyistä asioista ei puhuta. Esimerkiksi sukupuolisuus on aihe, josta vaietaan Ihosen mielestä lähes täysin. "Perheeseen syntyy lapsia, mutta hämärän peittoon jää se, miten lapset saavat alkunsa ja syntyvät. Tarkoituksena lienee se, että lukija ei lähde kuvittelemaan sellaista, mikä saattaisi ola haitaksi uskonelämälle. Olennainen kysymys on Ihosen mukaan se, kuvaavatko romaanit uskovaisen elämää todenmukaisella ja aidolla tavalla. Pääseekö myös elämän rosoinen ja kurja puoli esille ? Tarvitaanko Jeesusta, jos elämä on täydellistä harmoniaa?…Elinympäristöltään romaanit sijoittuvat usein pohjoiseen agraariympäristöön, tosin paikannimet puuttuvat. Yhteiskuntakritiikkiä ei kirjoista löydy. Romaanin päähenkilö käy usein rajankäyntiä "maailman houkutusten" kanssa. Ihonen näkeekin romaanien eräänä tarkoituksena pysyväksi ja tärkeäksi koetun liikkeen oman arvomaailman puolustamisen….Yleisön joukosta kysyttiin, ovatko vanhoillislestadiolaiset naiskirjoittajat merkkejä jonkinalaisesta liikkeen sisäisestä "naisemansipaatiosta".. Tällaista johtopäätöstä ei Ihosen mukaan voi suoranaisesti tehdä, Hän kuitenkin totesi, että "naisissa on poweria".
Symposiumin muut esitelmät keskittyivät Laestadiuksen persoonaan ja lestadiolaisen herätysliikkeen vaiheisiin. Dosentti Seppo Lohi kävi läpi Laestadiuksen elämänvaiheita. Kannuksen kirkkoherra FT Lassi Kujanpää kertoi Laestadiuksen saarnojen retorisista ja historiallisista juurista. Rovasti Timo Holma puolestaan tarkasteli lestadiolaisuutta kansanliikkeen näkökulmasta. Dosentti Jouko Talosen aiheena oli "Lestadiolaisuuden 17 ryhmää".

Rauhala, Niilo. Tietoja kirjailijasta. Tuotanto. http://www.rovaniemi.fi/taide/kirjasto/k…/rauhala.ht

Rauhala, Panu-Pekka: "Siirryn syrjään hyvällä mielellä". Rovasti Niilo Rauhala eläkkeelle. PMS 37/15.9.1999.
Artikkeli kertoo Niilo Rauhalan 5.9.1999 pidetysitä läksiäisjuhlista ja hänen panoksestaan kirkon eri tehtävissä. Artikkelissa on myös lyhyt yhteenveto hänestä seurakunnallisessa, kirkollisessa ja kirjallisessa työssä:
>vihittiin papiksi 1963, Kemin srk:n virall. apul. 1963-68, I kappalaisena 1968-77 ja sairaalateologina 1977-99. Suomen kirkon virsikirjakomitean jäsen 1974-1984, toimi raamattukäännöstyön Vanhan Testamentin pääkäännösyksikössä äidinkielen ja tyylin asiantuntijana, kirkon käsikirjakomitean jäsen vuodesta 1993, ja osallistunut Ruotsin kirkon virsikirjan käännöstyöhön vuodesta 1968
Runoteokset:
Tähän päättyy kesä 1967
Joki virtaa nyt eikä liiku 1969
Kuuntelen sydämeni ääntä 1971
Lumen ja auringon välissä 1973
Meren läheisyys 1975
Sade ja elämä, jäljittelemättömän runsas 1976
Valossa näkyy kirjoitus. Runot 1967-1976. 1977
Lähellä pyhää aamua 1979
Ikkuna rohkeuteen 1981
Mellan snön och solen (käännös Bengt Pohjanen)
Ruoko ja liekki saavat elää 1983
Hiljaisuus on avara huone 1984
Jos kuulisin veden heräävän 1987
Purjeitten nopeat varjot 1989
Tänä yönä puun kirkkaus 1992
Taivas käsissä sykkii 1993
Jos sinut ymmärtäisin 1995
Kuljen lähteitä lähellä 1996
Enemmän kuin tuhat väitettä 1998

Palkinnot: Valtion kirjallisuuspalkinto vuosina 1974 ja 1988, vuonna 1990 hänelle myönneettiin <Pro Finlandia-mitali.

Rautio, Ilse
: Sana hiljaista miestä kuljettaa. Helsingin Sanomat 31.10.1999.
Kirjailija Antti Hyryn haastattelu. Haastattelusta poimittu vain lestadiolaisuuteen liittyvät asiat:
Hyryn vähäeleiset jutut saivat kritiikin 60-luvun taitteessa hurmoksiin…Hänen kirjansa loivat oman koulukunnan, hyryismin. Niihin aikoihin "lestadiolainen modernisti" oli jokaisen itseään kunnioittavan opiskelijanuorukaisen huulilla.
Hyryä lukiessa tulee vaikutelma, että tekstin läpi näkyy tekijä itse. On pieni poika….Sitten on mies, joka sanattomasti kaipaa jotakin ja muistaa haikeana nuoruutensa lestadiolaisseuroja…
..kriitikoiden mielestä kuvaatte kirjojenne maailmassa lestadiolaista yhdyskuntaa onnelana. Se kai nyt on ollut onnela lähinnä miehille.? Jos ajatellaan esimerkikis sitä, että on isot perheet, tunnen perheenäitejä, jotka ovat paljon tyytyväisempiä kuin ne, joilla ei ole yhtään lasta. Mutta yleisesti ottaen, näkee sen siitäkin – vaikka siitä ei pitäisi puhua – että lestadiolaiset suhteellisen hyvin tulevat toimeen ja menestyvät. Niinpä. Hyryn henkilöt etsivät hyvää elämää ja puhtautta. Ongelma on toisaalla. Aitan rakentajalle ei voi lähteä väittämään, että on jo sinänsä rikos, kun yhden rodun sallitaan lisääntyvän maapallon kestokyvyn yli.

Remes, Ulla: Arkkiveisut kiinnostivat kanttori Yrjö Koskimäkeä jo nuorena. Herätysliikkeiden laululla yhteiset juuret. Kotimaa 29.8.1997
–hieman myös venäjän lestadiolaisten laulukirjasta "Siionin lasten lauluja".
Remes, Ulla: Opiskelijajärjestöt taistelevat demokratian puolesta. Kotimaa 29.1.1999.
Euroopan kansallisten opiskelijaliittojen puheenjohtaja Antti Pentikäisen haastattelu

Rimpiläinen, Eino; Onko urheilukilpailu syntiä? SLL 5/1963, s. 103-105.

Rimpiläinen, Taava: Aurinko paistaa ja voikukat kukkivat Temppelikadun harjalla Helmiriitta Honkasen 1920-luvun Helsingissä. PMS 47/24.11.1999.
Kaupunkilaislapsen elmästä tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä kertovan lastenkuvakirjan on tehnyt graafikki, taiteen maisteri Helmiriitta Honkanen. Helmiriittta Honkanen on taitelijana tuottelias ja osallistuu aktiivisesti kaikkiin pääkaupunkiseudun taidetapahtumiin. Hänet voi nähdä vaikka Keravalla tekstiilitaiteen näyttelyn avajaisissa, ja hämäläisestä paikallislehdestä voi lukea hänen kirjoittamiaan taidearvosteluja. Seuraava oma näyttely on helmikuussa pidettävä retrospektiivinen näyttely, jossa on abstrakteja töitä vuodesta 1985 alkaen….

Rousu, Armi: Aira Kantala, Tärendö: "Min modiga förebild".Norrbottens Kuriren 1.11.1999.
För Aira Kantala, Tärendö blev ett projektarbete om Laestadius en stor upplevelse - och överraskning.
- Än mer imponerad blir jag vid tanken på dåtidens villkor med väglöst land, befolkning som bodde utspridd över stora områden och tuffa brukspatroner som avlönade sina anställda med sprit, säger hon.
Tärendöbon Aira Kantala, 42 år, visste inte särskilt mycket om Lars Levi Laestadius innan hon skulle göra ett projektarbete om honom.
Hon blev förvånad över vilken personlighet han var. Att han var så kunnig på flera områden och hon imponerades av hans kraft att sätta stopp för brukspatronernas sätt att betala sina anställda lön i form av sprit.
- Men sedan så hann han ju också med så mycket. Tänk att då fanns inga vägar, i Karesuando, där hans nykterhetsarbete började, bodde folk utspritt, men han gick oftast till fots för att träffa de här människorna, säger Aira.
Kunskaper i skymundan
Laestadius kunskaper inom botaniken, vetenskapen och författandet har enligt Aira Kantala fallit i skymundan för hans religiösa bedrifter.
- Men det kanske inte är så konstigt. Väckelserörelsen var mäktig och hans förmåga att sprida religionen enorm.
Hon tycker att det är hög tid att lyfta fram hans person mer i Pajala och övriga Tornedalen. Det kommande 200-årsjubiléet vore enligt henne ett ypperligt tillfälle att göra något rejält. Ett välordnat museum med hans verk och saker som han ägt.
I nivå med Linné
Själv skulle Aira vilja jämställa Laestadius med Carl von Linné.
- Visst var Linné en stor botaniker, men vem vet hur känd Laestadius kunnat bli om inte religionen blivit så dominerande. Många kända konstnärer hade ju bara en begåvning. Laestadius hade åtskilliga, säger Aira Kantala.
Sedan projektet har Laestadius varit en förebild för Aira.
- Jag beundrar hans mod att slåss för nykterheten trots att han själv fick utstå en hel del obehag. Han har lärt mig att det är viktigt att våga slåss för det man tror är rätt, säger Aira Kantala..


Räty, Reetta
; Isä tietää kaiken. Lestadiolaiset nuoret eivät tarvitse meikkejä, rocklauluja tai Bumtsibumia, sillä ilonpidosta huolehtii kaikkivaltias itse. HS NYT-liite 26/26.6.-2.7.1998
-Väliotsikoita ja esille nostettuja lainauksia artikkelista
-Jumalan lapset. Lestadiolaisnuoret ovat puhtaita kuin lapset, puhuvat kuin aikuiset ja elävät niin kuin saarnaajasedät opettavat.
-"En tunne yhtään rokkilaulua, mutta osaan ulkoa sata Siionin laulua".
-"Pidämme hauskaa liikkumalla luonnossa ja istumalla nuotion ääressä".
- "Gospel on syntiä".
-"Herätkää hyvät ihmiset".
-Edistykselliset, vanhoilliset
Vastaukset Reeta Rätyn artikkeliin:
Nimim. Eivät teot pelasta, vaan usko; Lestadiolaisia on moneksi. HS NYT-
viikkoliite 27/1998
Fräntilä, Markku; Ja erilaisuutta on kunnioitettava. HS NYT-viikkoliite 27/1998.

Saari, Antti; Kirjailija Antti Hyry: Elämä on tässä. PMS 49/3.12.1997.
Saari, Antti; Antti Hyry – proosan uudistaja. PMS 50/10.12.1997.
Saari, Antti: Kirjallisuudenopetus kouluissamme. PMS 43/27.10.1999.
Kirjan syrjäytymiseen on vaikuttanut eniten sähköinen media. Televisio, videot, tietokoneet ja internet ovat muuttaneet vanhempien ja lasten ajankäyttöä. Sisnänsä käyttökelpoiset välineet on päästetty isännän rooliin muokkaamaan arvoja ja asenteita kyseenalaiseen suuntaan. Viihde, seksi ja väkivalta turmelevat vastaanottavaista mieltä. Eikä lapsuutta enää ole….Tässä yhteydessä voi sanoa, että kristillisyyden kielteinen kanta televisioon on suojellut uskovaisia perheitä monelta pahalta. Kritisoi äidinkielen pientä tuntimäärää, toteaa yläasteen ja lukion kirjallisuudenopetuksen heikentyneen jaksoluvun myötä ja koulukirjastojen tilanteen olevan katastrofaalisessa tilassa. Lopuksi kehoittaa uskovaista opiskelijaa ehdottamaan opettajalle kirjan vaihtamista, mikäli luettava kirja vaikuttaa liian astilliselta tai muuten sopimattomalta Toisaalta toteaa, etti kristillisyydessä ole millonkaan ole annettu luetteloa siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Sama pätee kirjallisuuteen. Lukeminen kysyy aina henkilökohtaisesta valvomista. Se kysyy myös vanhempien vastuuta. Kirjojen pariin on ohjattava, lukemista seurattava…

Salo, Simo S.: Esikoislestadiolaisten avaus. Länsi-Savo 11.6.1991.
…Lapsuudessani joku koulutoveri kertoi kummeksuen esikoislestadiolaisista: miehillä ei ole solmiota, naisilla on seuroissa ja kirkossa huivipakko, kodinsisustuksessa ei käytetä verhoja eikä muuta turhaa koreutta. Myöhemmin opin näiden esikoislestadiolaisille tunnusomaisten ulkoisten piirteiden johtuneen halusta kunnioittaa ja seurata "Jeesuksen alhaista muotoa"….Nyt saamassani ilahduttavassa juhlakokemuksessa minua yllätti eniten kolme asiaa.
Yksi näistä oli nöyryys. Juhlapuheista ja yksityiskeskusteluist oli poissa oikeassaolemistaan korostavan mestaroinnin ote. Toinen yllätys koski kohtaamani halua yhteyteen. Esikoislestadiolaisia on totuttu pitämään kaikkein eristyvimpinä viidestä lestadiolaisuuden suunnasta, ehkä jopa kaikista luterilaisen kirkon herätysliikkeistä…Juhlissa usea Mikkelin paikallisosaston jäsen antoi ymmärtää, ettei esikoislestadiolaisuus liikkeenä ole tähän asti ollut riittävän yhteyshakuinen. Nyt tässä asiassa tahdotaan tehdä parannusta…Kolmanneksi yllätyin miten samankaltainen on esikoislestdiolaisten sisäinen kamppailu kuin luterilaisessa kirkossa muutenkin….Esikoislestadiolaistenkin piirissä hiljaa kysellään, mikä oman hengellisyyden tunnusomaissa piirteissä on kenties menneeseen aikaan sidottu ja tarkistuksen tarpeessa, mikä on taas uskon olemukseen kuuluvaa ja luovuttamatonta…

Sivula, Marja-Liisa: Kristillistä runoa modernilla kielellä. Raija Hakalan väitöskirjan (Kristillinen elämänkatsomus ja modernismin ihanteet. Niilo Rauhalan lyriikan tarkastelua. SKS:n toimituksia 723. Tampere 1999) arvostelu. PMS 8/24.2.1999.
Sivula, Marja-Liisa: Runoilija lähestyy erilaisia lukijoita kristillisestä uskostaan käsin. Väitöskirja Niilo Rauhalan tuotannosta. PMS 9/3.3.1999.

Sorvari, Annikki: Lestadiolaisen virsirunouden syntytavoista. Maitojyvä 1960. 22 – 25.

 Stenklev, Signe Aspevoll
; Laestadianismen i möte med den norske skolen. Högskolen i Vestfold. Atrikler. http://www-lu.hive.no/krl/lestad.html  

Talonen, Jouko: Fjalar Finnäsin (Fruktsamheten i Larsmo. En studie av laestadianismens demografiska konsekvenser), Seppo Kokkoniemen (Sinun kädessäsi. Haapaveden Rauhanyhdistyksen vaiheita) ja Jari Kupsalan (Tähän asti. Oulun Rauhanyhdistys 100 vuotta) tutkimusten/historiakirjojen esittelyä ja arviointia. Teologinen Aikakauskirja 3/1997.

Tapaninen, Pekka & Viljanen, Paavo & Väärälä, Jaakko: Kehoitus. SLL 9/1943, 202-203.
Pyyntö materiaalin lahjoittamiseksi SRK:n vuosikokouksessaan 30.6.1943 tekemän päätöksen mukaiseen Lestadiolaisen herätysliikkeen keskusarkistoon.

Tarkka. Pekka: Käden työt ja tuntemisen runous. Helsingin Sanomat 31.10.1999.
Antti Hyryn teoksen Aitta arvostelu.
Antti Hyryn kertoja ostaa uskonsisaren vanhan aitan ja pystyttää sen omalle maalle. Antti Hyryn Aitta jatkaa hänen klassista tuotantoaan: salavireistä huumoria viljelevä kertoja, tuttu hahmo, liikkuu lestadiolaisessa kyläyhteisössä ja harrastaa pohjoispohjalaisen maiseman perinnäisiä toimia: kalastaa, marjastaa ja käyttää käden taitojaan rakentajan töissä. Koetun vaiheilla väreilevät rauha, uhka ja kauneus. Jokin on kuitenkin muuttunut, kun Hyryn tekstit ovat joutuneet uusiin yhteyksiin. Viime syksynä Hannu Raittilan romaani Ei minulta mitään puutu pani uusiksi koko sen maailman, josta Hyryn teokset ovat lähtöisin. Raittila kuvasi lestadiolaisten suviseurojen valtavan telttakylän, kuin Baabelin tornin. Raittilan romaanin uskontotieteilijä seuraa telttakylän naapurissa Helvetin enkeleiden kokousta. On kiinnostavaa, että Hyry ei nyt sijoitu lestadiolaisiin yhteyksiin vaan moottoripyöräheimon hääseremoniaan, jossa luetaan ääneen hänen novellinsa Maantieltä hän lähti.
Lestadiolaiset ovat mukautuneet maailmaan
Raittilan lestadiolaiset ovat mukautuneet maailmaan, mutta Helvetin enkelit kapinoivat. Uskontotieteilijän mukaan Hyryn proosassa näkyy sama pyrkimys kuin motorisoidulla heimolla: "pois tästä maailmasta, kohti jotain ideaalista, ehkä iäksi kadotettua tai koskaan saavuttamatonta". Uskontotieteilijä muistuttaa, että Hyry on koulutukseltaan sähköinsinööri, "tekniikan mies, joka kuvaa konkreettisia asioita ja kuitenkin niiden alla jotain aineetonta". Raittilan romaani, lestadiolaisen uskon ja sähkön historia, viittailee Hyryn henkilöiden kokeisiin sähkövirralla, samoin hänen nuorukaissankariinsa, joka otti hallintaansa sähkön ja radioaallot, voiman jota "ei mitenkään huomaa eikä näe", "joka ei mihinkään koske, mutta kuitenkin liikauttaa". Hyryn ja Raittilan maailmojen ero näkyy vaikkapa suhtautumisessa radioon. Raittilan lestadiolaiset ovat tottuneet kuulemaan saarnat, veisuun ja urut huippuunsa kehitetyn äänitekniikan muokkaamina. Oma radioasema lähettää ohjelmaa uskoville. Radioaallot eivät enää kiinnosta pirtissä keinuvaa Hyryn kertojaa. Hän säikähtää radion uutisten "alkuräminää". Hän kuulee, miten toivotetaan hyvää päivää, mutta kuuluttajalla tuntuu olevan niin kiire, ettei tahdo saada henkeä vedetyksi. Pian kuuluukin "loppuräminä". En usko, että Hyry olisi kirjoittanut Aitan suorastaan vastineeksi Raittilan romaanille. Hän on yksin maailmansa kanssa eikä pahemmin välitä sen muista tulkinnoista. Mutta romaanien erilaisuus kertoo aikakausien murroksesta. Raittilan uskontotieteilijä näkee lestadiolaisten ahkeruuden, taitavuuden ja vaurauden. Heidän on helppo menestyä, koska onnistuminen maanpäällisessä elämässä on Herralle otollista. Suviseurojen kuplahallin vaiheilla tehdään hyviä kauppoja. Hyryn juhannusseurat ovat pientä kokoa. Seurahuoneella on pari kolme lestadiolaista juttelemassa ja juomassa kahvia. Iissä asuva Terttu kertoo vanhasta aitastaan ja pyytää siitä 6 000 markkaa. Kertoja pitää hintaa kohtuullisena ja tekee kaupat. Hänellä on omistuksessaan ennestään jo kolme aittaa ja muita vanhoja rakennuksia, jotka hän on siirtänyt pihapiiriinsä. Hartain mielin hän käyttää loppukesän uuden aitan pystyttämiseen omalle kentälle. Vähän häntä askarruttaa vanhojen toimien tarkoituksettomuus. Lohenpyynnissä hän sai oikean Pietarin saaliin, mutta mitä tehdä sillä? Pakastaa ei voi paljon, kaupassa maksetaan niin vähän että ei kannata, paras jakaa sukulaisille ja tutuille. Kalastus ei ole enää elinkeino.
Tyhjät laarit
Aittakin edustaa kadonnutta aikaa. "Mitä teen oikeastaan sillä aitalla, kun ei ole mitään niistä tarpeista, mitä varten se on tehty?" kertoja kyselee. Ei ole mitä koota laareihin. Aitan siirtäminen tarjoaa kuitenkin päämäärän johon pyrkiä ja paljon työtä, jonka kuvaamista Hyry rakastaa. Inhimillisen kätevyyden, homo faberin taitojen kuvaajana Hyry ja Raittila ovat samaa sukua, vaikka Hyry ei viihtyisikään Raittilan suviseurojen sähköisen teknologian keskellä. Hyryn maailman voimanlähde on polttomoottori, joka vie hänet lohenpyyntiin ja marjametsiin. Riemua säteilee kuvaus rekka-auton kuormaajan käytöstä aitan hirsien käsittelyssä. On kirjailijan onni ja elämän merkki, että hänen tekstinsä heitetään uuteen maailmaan, varsinkin kun se tapahtuu jatkuvuuden ja muutoksen tunnuksin, kuten Raittilan romaanissa. Samalla voi sanoa, että Raittilan loisteliaan monitasoisesta teoksesta puuttuu se yksi ulottuvuus, joka on Hyrylle tärkein, ainokainen. Äkkiä Hyryn kertoja seisahtaa käytännön puuhissaan. Hän tuntee vajonneensa jonkinlaiseen toimeliaisuuden suohon, mutta sitten rupeaa taas tuntumaan joltakin. "Mikä minä olen katsomaan kaikkea ja ihmettelemään, mutta kuka sitten, kuka muukaan."
Taivaan linnut
Kertoja havahtuu toiminnasta epäilyyn ja mietiskelyyn, ja silloin alkavat näkyä maailman kauneus ja katoavaisuus. Tuntuu kipeältä katsoa kukkivia tuomia tai syksyn punaisia pihlajia kivien ja harmaiden hirsien maisemassa. Aika on loppumassa, tutut lämpimät ihmiset pian kylmässä haudassa. Sanat epätoivo, kaipaus, ahdistus, ikävä ovat lävistäneet ennenkin Hyryn tekstiä, mutta nyt niitä putoilee entistä tiuhemmin. Niiden keskeltä aitan rakennus nousee kuin toivon arkki. Kertoja kummastelee, että "ihminen voi tehdä seinän, jakaa Jumalan avaruutta, huoneiksi, kamareiksi". Mutta nyt se on tehty: Napoleonin aikaan veistetty ja Aleksanterin aikaan käännetty aitta on siirretty oman yksityisen maailman osaksi. Hyryn kertoja katselee pääskysiä pesänteossa ja miettii, että "pitää rakentaa varovasti, luottamusta". Hän tuntuu viittaavan Jeesuksen vuorisaarnan taivaan lintuihin, jotka eivät "kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin". Hyrylle ominainen armon kokemus sijoittuu kirkkaankylmän syksyisen meren, koivun kellastuvien lehtien ja tuomen mustien marjojen maisemaan. "Missä pitäisi minun olla, missä on minun oikea kohtani. Lintu on huoneen löytänyt, pääskynen pesän", Hyry kirjoittaa kuin runoa.

Telkki, Eveliina
: Ettäälle omasta koista. Hildan tie Karjalan kunnailta Pohjanmaan poluille. Liisa Leinosen kirjan julkistamistilaisuudesta SRK:lla. PMS 18/5.5.1999.

Tuoriniemi, Heljä
: Valtiokirkkomme suojeluksessa harjoitetaan kidutusta Jumalan rakkauden nimissä. Seura 4.4.1985.
–SRK:n toiminnan voimakasta kritiikkiä
–haastateltu Leena Hartikaista, Matti Syrjälää ja Lauri Pietilää
–väliotsikot: 1. Näin kuulustellaan ja kidutetaan, 2. Kuka auttaa nöyryytettyä, 3. Saatanan haltuun, 4. Miksei kirkko auta, 5. Taivasosuus sidottu jäsenkirjaan, 6. Et saa apua läheisiltäkään, 7. Mikseivät ulkopuolisetkaan puutu? 8. Eduskuntavaaleissa pyhän hengen ehdokas

Uskon ja järjen taistelusta. PMS 28/7.7.1971. (pääkirj.)
-kannanotto TV:ta ja syntyvyyden säännöstelyä vastaan

Vakkuri, Riikka: Lestadiolaisessa lauluperinteessä elävät voimakkaat kielikuvat. Lapin Kansa 17.1.2000
Laestadiuksen juhlavuoden seminaari aloitettiin sunnuntaina Rovaniemen kirkossa juhlamessulla ja lestadiolaisen lauluperinteen juhlalla. Lestadiolaisen lauluperinteen juhla keräsi salin täydeltä väkeä. Tilaisuudessa puhunut rovasti Niilo Rauhala totesi, että laulullisuus elää voimakkaasti lestadiolaisuudessa. Lestadiolaiset ovat laulava kansa. Uudet laulut ovat tuoneet jatkuvuutta perinteeseen. Lestadiolaisen laulurunouden alku on 1800-luvun loppupuolella. Lauluja on kirjoitett siitä lähtien sadan vuoden ajan. Rauhala kertoo, että mitään kovin radikaalia laulujen kielellistä uudistumista ei tänä aikana ole tapahtunut. Uusimmassa vuodelta 1976 olevassa laulukirjassa on huomattavissa kuitenkin joitakin muutoksia. Uusissa lauluissa on on persoonallista lyyrisyyttä enemmän, kuvaa Rauhala. Jotkut runot ovat rakenteeltaan ja kuvankäytöltään sukua modernille lyriikalle, jonka kilei on monitulkintaista.
Laulut ovat yhteisöllisten tuntojen tulkkeja
Perinteisissä vanhemmissa lauluissa kartetaan vahvoja lyyrisiä ilmaisuja. Etualalla on ollut yhteisöllisten tuntojen tulkinta, monia lauluja hallitsee taivasikävä. Uudet laulut ovat Rauhalan mukaan enemmän tässä ajassa liikkuvia. Yhteistä kuitenkin uusille ja vanhoille lestadiolaisen lauluperinteen lauluille on Raamatusta kumpuava runo- ja kuvakieli. Siionin laulujen ilmeeseen kuuluu alun alkaen vanhahtava sanoma ja runoasu. Se elää rinnan vanhan raamatunkäännöksen kanssa. Vanhahtva tyyli on omalla tavallaan kaunista, toteaa rauhala. Siionin laulujen kilei on vahva ja rikas, vaikka toisaalta siitä puuttuu sellainen kielen moni-ilmeisyys ja ilmaisujen laaja-alaisuus, joka on ominaista vastaavana aikana syntyneelle suomalaiselle virsirunoudelle. Laulut ovat liittyneet olennaisesti saarnoihin, saarnan kilei ja laulujen kilei on hyvin lähellä toisiaan. Laulut ovatkin syntyneet seurojen tarpeeseen. Lauluissa ei pohdita niinkään ajallisia ongelmia ja kysymyksiä, vaan uskonelämän kysymyksiä, rauhala kuvaa. Laulujen kilei on usein vertauskuvallista. Monille Siionin lauluille on ominaista verisymboliikka….Rauhala toteaa laulujen kielen olevan sisäistynyttä kiletä. Laulujen kilei lohduttaa ja puhuu omalletunnolle. Viime vuosisadan alussa Lapissa pappina vaikuttanut Aatu Laitinen puolestaan kuvasi kansan ilmaisevan virsissä uskoon liittyvän "murheensa, ilonsa, rikkautensa, waiwansa, lohdutuksensa, pilkkansa ja kunniansa".

Vasama, Erkki Kaksi pakkopaitaa. Kotimaa 20/15.2.1985
-SRK:n voimakasta kritiikkiä, huutia saavat seurakuntakuri, tv-kielteisyys, keskustan ja lestadiolaisuuden yhteys

Vehmas, Merja: Rehtori Esko Riepula juhlavuoden seminaarissa: Laestadiuksen kaltaisia innovaattoreita tarvitaan yhä. Lapin Kansa 18.1.2000.
Artikkeli Lapin yliopiston tiloissa pidetystä Laestadiuksen syntymän 200-vuotisjuhlavuoden seminnarista.
Luennoitsijana Seppo Lohi: …Lohi arvelee, että mahdollisesti Laestadiuksen tieteelliset ansiot olisivat jääneet unohduksiin, ellei hänestä olisi tullut lapin herättäjää…Suomessa tällä hetkellä noin 100 000 lestadiolaista, joista 80 000 vanhoillisia….Ruotsissa lestadiolaisia on paljon vähemmän, muutama tuhat, Norjassa noin 3000. Lohen laskujen mukaan 100 vuotta sitten liikkeeseen kuului Suomessa 64 000 jäsentä….Vimeiset alueelliset herätysaallot olivat 1960-luvulla, jolloin ihmiset tekivät joukoittain parannuksen.. Sen jälkeen parannuksentekijät ovat olleet yksittäisiä. Liike kasvanut ennen kaikkea sisältä päin kasvatus- ja perhekristillisyytenä…Lohi katsoo lestadiolaisuuden leviämisen Venäjälle johtuvan maan murroksesta…muutokset ovat olleet suuria ja ihmiset joutuneet tyhjän päälle….Liikkeeseen kohdistuvat myös nykyajan murrokset ja niiden tuomat paineet. Osa lestadiolaisnuorista haluaisi mm. tv:n katseluun ja ehkäisyasioihin muutosta. Vanhoillislestadiolaisen Lohen mukaan paineet ovat luonnollisia: "On selvää, että niitä on, sillä me elämme mukana samassa tapahtumaprosesiissa kuin muutkin. Muutoksia on hänen mukaan tapahtunutkin. Nainen ei aikoinaan voinut kuvitellakaan osallistuvansa seuroihin puettuna pitkiin housuihin tai tukka käherrettynä, nyt voi. Lohi kuitenkin korostaa, että sitten on asiat, jotka ovat luovuttamattomia, elämän ja kuoleman kysymyksiä, kuten perheeseen liittyvät…
Luennoitsija Hannu Juntunen: Kertoo olevansa erityisen kiinnostunut siitä, kuinka lestadiolaisuudella on tavaton kyky levitä mitä merkillismpiin yhteiskuntapiireihin
Erilaisia haaroja yhdistävistä tekijöistä seminaarilaiset löytävät mm. laulun

Vienan runokylät. Vuonninen http://www.juminkeko.fi/viena/vuonninen.html
-Esitetään väite, että viime vuosisadan lopulla lestadiolaisuus tukahdutti kylän runoperinteen nopeasti. Lestadiolaisuus ei suvainnut "pakanallista taikauskoa". Lisäksi pohditaan, josko köyhyyden vuoksi tämä "uskonlahko" sai tavallista vankemman jalansijan

Villa, Janne: Ei lestadiolaiselta mitään puutu – körttiläiseltä kaikki ? http://www.kaapeli.fi/~herattay/raittila.html
-kirjailija Hannu Raittila haastattelu "Ei minulta mitään puutu"-kirjan johdosta
Kirjailija kuuluu Raittilan kulttuuri-sukuun. Tapani-isä arvostettu kuvataiteilija, täti Anna-Maija runoilija, Pekka-setä kirkkohistorioitsija.
–Hänen mukaansa lestadiolaisuus edustaa kalvinilaista protestanttisuutta. Se on hengeltään hyvin amerikkalainen, menestystä synnyttävä elämän muoto. Suhde maalliseen hyvään on naivi ja mutkaton. Menestyminen kertoo henkilön olevan Jumalan valittu.
–lestadiolaiset asennoituvat hyvin positiivisesti uuteen tekniikkaan, vaikka television vastustaminen hämää.
–yhteiskunnalliselta kannalta pidän körttiläisiä sympaattisina, mutta lestadiolainen materialismi vie maailman tuhoon riemumielin
–esitän lestadiolaisuudesta myös vähän tunnettuja, positiivisia piirteitä kuten dynaamisuus, käytännöllisyys, yhteisöllisyys ja kyky toimia maailmassa.

Virtanen, Arto: Mies, nainen ja somebody to make love to. Helsingin Sanomat 5.2.1999. (Vieraskynä)
Desmond Morrisilta on ilmestynyt suomeksi uusi kirja (Mies ja nainen, WSOY), jossa hän vielä kerran kyselee, olemmeko me - miehet ja naiset - erilaisia, ja jossa hän tuttuun tapaansa esittelee niitä anatomian, elekielen ja body languagen, tapakulttuurin ja tabujen kautta meihin kohdistuvia määrittäviä tekijöitä, jotka lopulta tekevät meistä tässä kulttuurissa miehen ja naisen. Niin viihdyttävää kuin Morrisin teksti kaikessa populistisuudessaan onkin, siinä saattaa ärsyttää hänen tapansa pyydellä anteeksi niitä väitteitään ja oletuksiaan, joita hän pelkää nykypäivän lukijan pitävän seksistisinä.
Kiinnostavimman löytönsä hän on julksitanut kolmenkymmenen vuoden takaisessa Alastomassa apinassa: väitteen, että naisen rinnat tuodessaan miehen mieleen pakarat ovat lisänneet sylikkäin tapahtuvan yhdynnän mieluisuuskokemusta. Ja sen, että naisen huulien runsaus, pehmeys ja punaisuus tuovat luvatulla tavalla esiin mielikuvan siitä, minkä nainen on kulttuuritabun vuoksi joutunut kätkemään vaatteittensa alle.
Keskeisen aiheeseen liittyvän oivalluksenkin on Morrisia tarkemmin sanonut Karl Marx: ihminen on kulttuurinsa ja ympäristönsä tuote. Kumpi todella muuttuu, ihminen vai häntä ympäröivä kulttuuri, ja miten ne muuttuvat suhteessa toisiinsa, ovat relatiivisia näkökulmakysymyksiä. Ihminen pysyy samana, mutta häntä ympäröivä kulttuuri voi järjestää sukupuolta määrittävän merkistön uudelleen niin, että yksilö muuttuu yhteisönsä silmissä lähes vastakohdakseen. Nykyisessä, androgyynissä ja postmodernissa (toistetaan nyt vielä kerran tuo kulunut sana) kulttuurissa saattaa usein tuntua, ettei mitään selkeää sukupuolta - useammasta sukupuolesta puhumattakaan - enää edes ole muuten kuin arkaaisessa mielessä tai suvunjatkamistarkoituksessa.

SEKSUAALISUUDELLE ON siis tapahtumassa hiukan samaa kuin tapahtui kuvataiteelle sen vapautuessa kirkon ja valtion ikeestä: se julistautui autonomiseksi, abstrahoitui ja lakkasi olemasta esittävää eli tarkoitteellista. Seksuaalisuus ei kuitenkaan samalla tavoin voi vapauttaa itseään sukuvietistä, koska seksuaalisuus on loppuun saakka osa psyykkistä ja sosiaalista kokonaisrakennustamme. Abstrakti maalaus on vaaraton objekti, mutta abstrakti seksuaalisuus on tuhoava voima, joka voi rauhassa toteutua vain kulttuurisen järjestyksen ulkopuolella.
Jos siis postmodernismi merkitsi historiallisten perspektiivien hajoamista, kiinteiden arvojen atomisoitumista ja suurten kertomusten kuolemaa, yksi kertomus on sen kuin vain muuttunut selväpiirteisemmäksi ainakin sen perusteella, mitä nykypäivän kirjallisuudesta voi päätellä. Se on kertomus Aatamista ja Eevasta, miehestä ja naisesta, käsitys siitä, että sukupuolten välinen joskus pieneksi väitetty ero onkin suunnaton kuilu, jonka reunalle tuleminen aiheuttaa nyt aivan yhtä suurenmoista huimausta kuin ennen seksin kulttuurivallankumousta.
Jokin muutos on pantava merkille. Jos sellaiset kirjailijat kuin D.H. Lawrence, Henry Miller ja monet heidän aikalaisensa rynnistivät kohti kuilua löytääkseen mahdollisimman voimakkaita hetkellisen sulautumisen kokemuksia, uusimmasta kirjallisuudestamme olen lukevinani merkkejä siitä, että kuilu on nimenomaan erottava tekijä.
Nyt sukupuolten eroa korostetaan niin voimallisesti, että tulos on pakostakin sukupuoleton. Mutta sen sijaan että syyttäisin kirjallisuutta tästä uuspuritanismista, pidän sitä nimenomaan kiinnostavana asiana aikana, jolloin poptähdet harrastavat internet-yhdyntöjä, klassista musiikkia kaupataan mustalla pvc-muovilla ja silikonirinnoilla ja supertason seksikkyys on asia, jonka kaiken muun syrjäyttäviin vaatimuksiin törmää Maxi Marketissakin.
Mitä nyt aistimani torjunta saakaan aikaan tapakulttuurissamme, ja miten kirjailijamme käsittävät oman työnsä, ympäristönsä tai näihin ympäristöihin suljetut identiteettinsä?

ON AIKA LATTEAA todeta, että meillä on hyvin voimakas mieskirjallisuuden perinne. Se on kirjallisuudessamme se lanka, joka ei ole koskaan ollut vaarassa katketa. Jostain Haanpäästä ja Toivo Pekkasesta voi vetää viivoittimella suoran linjan, jonka varrelle voi sirotella sellaisia nimiä kuin Lauri Viita, Veijo Meri, Paavo Rintala, Martti Joenpolvi, Antti Tuuri, Heikki Turunen, Jari Tervo, Matti Mäkelä, Kari Hotakainen, Juha Seppälä, Hannu Raittila jne. Voi myös huomata, että Volter Kilpi on Alastalon salin elämänpiirin, eleiden, tuumailujen ja kotvitteluiden tallentamisissaan todella miehinen kirjailija, vaikka hänen kerrontansa teknisesti muistuttaakin vähemmän miehisen Marcel Proustin kerrontaa. Hannu Salaman kirjallisuuden miehisyys taas ei ole läheskään niin itsestään selvää, sillä Salaman kuvauksessa on paljon sellaista provokatiivista seksuaali-infantilismia, jota kunnon miesperinne ei ole varauksitta suosinut. Ja tietysti koko miesperinnerakennelmani sortuu, jos sitä rupeaa katsomaan suurennuslasilla. Mutta nyt olenkin kiinnostunut katsomaan sitä kauempaa, kuin ihmetellen, miten Baabelin torni edistyi niinkin pitkälle, tai, miksi Pisan torni ei kaadu vaikka se on aina vinossa.
Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten elettiin sellaista mieskirjallisuuden autonomisuuden aikaa, jolloin miehen kirjoittamaa kirjaa oli vaikea olla pitämättä vähintäänkin kohtalaisena ja vastaansanomattomana, koska siitä tunnisti maailman jotakuinkin sellaisena kuin sen oletti pakosta olevankin. Ei puhuttu mieskirjallisuudesta, vaan kirjallisuudesta yleensä, kun tarkoitettiin mieskirjallisuutta. Se, mikä kirjallisuuden kenttään tuli ulkoapäin, asettui paikalleen tai unohduksiin eräänlaisen oudoksuvan maistelun kautta. Keskimääräisen lukijakunnan reseptoriin ei ollut vielä asennettu mitään selvää feminiinistä- tai naarasadaptoria: sen adaptorin täytyi olla sisäänrakennettuna naiskirjailijan käyttämässä kielessä, miksei myös havaintomaailmassa ja psykologiassa. Kyseessä oli usein näennäisadaptori, eli naisetkin kirjoittivat periaatteessa samaa kirjallisuutta kuin miehet.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ kirjallisuutemme kirkkain ja tasaisin keskialue on jokseenkin selvässä jakautuneisuuden tilassa. Ovat toisaalta Juha Seppälän, Jari Tervon ja Hannu Raittilan kaltaiset, joita ei edes tee enää mieli kutsua mies-, vaan mies-mies-mies-ja-vielä-kerran-mieskirjailijoiksi, ja sitten ovat sellaiset kuin Tytti Parras, Pirjo Hassinen, Anna-Leena Härkönen, Anja Snellman tai Monika Fagerholm ja Katri Tapola, jotka määrätietoisen tarkasti pyrkivät selvittämään, mitä naiselle ja hänen kielelleen tapahtuu tässä epäpuhtaassa, harassmentissä maailmassa: he tulevat meidän kirjallisuuteemme ikään kuin Virginia Woolfin, Djuna Barnesin ja Simone de Beauvoirin ("Ei ole olemassa miehen mysteeriä.") pitkillä kannoilla.
Tuntuu melkein huvittavalta todeta, että niin vaatimattoman ja hiljaisella äänellä puhuvan kirjailijan kuin Antti Hyrynkin kieli on koko lailla täysin miehistä. Ei se muuten olisi voinutkaan toimia esimerkiksi Antti Tuurin tuotannon kasvualustana. Kun laestadiolaistaustan omaavan Hyryn ne romaanit, joiden päähenkilön nimi on Pauli, julkaistiin yhtenä kokoomateoksena, nimeksi kirjalle pantiin Mitä saa olla. Nimen voi tulkita kauppiasmaiseksi kysymykseksi yhtä hyvin kuin eksistentiaalifilosofiseksi toteamukseksi. Kyllä hymyilytti, kun lestadiolaisten suviseuroja kuvaavan Hannu Raittilan romaanin nimeksi sitten osuikin Ei minulta mitään puutu. Hyry siis kysyy, mitä saa olla, ja saman perinteen vahvaksi jatkajaksi tunnustautuva Raittila vastaa, että kiitos, hänellä on jo kaikkea.
Vanhemmassa kirjallisuusperinteessämme miesten miehisiä ammatteja olivat rakennustyöt ennen kaikkea, tehdastyöläiset, sepät ja kivenhakkaajat niin kuin jollakin Toivo Pekkasella, siis silloin kun työläiskirjallisuus ja vasemmistolaisuus yhteiskunnallisena ja poliittisena liikkeenä olivat miehisesti voimissaan. Tänä päivänä ne mieskirjailijat, jotka yhä yrittävät antaa kasvot ja kokemusryteikköä kunnon työläiselle, joutuvat unohduksiin (Kaiho Nieminen). Tämän päivän mies on sähköinsinööri, siltainsinööri, rakennusinsinööri, äänetön yhtiömies tai jotain vastaavaa. Raittilan romaanissa sanotaankin: "Ja jonkun pitää osata laskea mikä on optimaalinen teho, koska tehon hukkaaminen on yhtä lailla synti kuin Jumalan viljan maahan kaataminen!" Jos lainattu lause "Jumalan viljoineen" ja "optimaalisine tehoineen" on miesproosan esimerkkilause, vastaavalla tavalla naisellinen tai ainakin tyttömäinen peruslause löytyy vaikkapa Anja Snellmanin (yhdessä taiteilija Ulla Jokisalon kanssa tekemästä) Siteestä, sivulta 12: "Minua pyydettiin antamaan äidin hellälle rakastajalle henkilöllisyys ja kasvot - millaisena haluaisin nähdä hänet valkokankaalla?" Toki kertojan työ annetaan tässä ulkoapäin niin kuin Haanpään läpeensä miehiselle kertojalle Noitaympyrässä, mutta Snellmanin lause tihkuu nimenomaan naiseuden toisen asteen kokemusta: äiti oli tässä maailmassa ennen häntä ja koki ne alkuperäiset asiat jotka tytär voi vain yrittää kuvitella. Valkokankaalla ne muuttuvat todeksi.

SEKÄ RAITTILA että Snellman puhuvat korostetun esineellistettyä ja substantiiveilla, esineiden nimillä ladattua kieltä; erot syntyvät siitä, miten feminiinisesti tai maskuliinisesti varatulla magneetilla he kirjojensa irtaimiston imuroivat kokoon. Ihminen - mies tai nainen - on jossain hänen sukupuoltaan korostavan esineluettelon takana.
Mutta sitten Desmond Morris kertoo, ja olen minä sen jostain aiemminkin lukenut, kuinka verbaalinen lahjakkuus on nimenomaan leimallisesti naisellinen ominaisuus, ja kuinka miesten lahjakkuus on enemmänkin visuaalisten ja spatiaalisten elementtien hallinnassa: "...naisen piti oppia kommunikoimaan ja organisoimaan ja heidän piti kyetä tekemään useita asioita samanaikaisesti menemättä sekaisin. Samalla kun miehet kehittivät yksisuuntaista keskittymistä, visuaalisia kykyjään ja rohkeutta - joskus myös uhkarohkeutta - naisten valteiksi muodostuivat monitasoinen ajattelu, verbaaliset kyvyt sekä terveellinen varovaisuus."
Ehkä sitten proosakirjallisuuden kirouksena joutua mieskielen armoille onkin se, että sen valttina on perinteisesti ollut tarinan eteenpäin vieminen, vaikkapa yksiulotteisestikin, sen sijaan että antaisi sen kypsyä monitasoisen hiljaisella lämmöllä, kuin uunissa.
Tässä kohtaa on hypoteesia sekoitettava edelleen huomauttamalla, että kirjallisuushistorian suurimmat kotvittelijat, Volter Kilpi, Marcel Proust, Claude Simon, James Joyce, Robert Musil kuin myös juuri nyt (parisataa vuotta myöhässä) ajankohtaiseksi noussut Laurence Sterne ovat miehiä: miehiä jotka eivät kerta kaikkiaan suostu luolamiesesi-isiensä tapaan päämääräriistan lineaariseen metsästykseen.

LUULEN SITÄ PAITSI, että ne teoriat, joiden mukaan on erikseen miesten ja naisten kieli, ovat jokseenkin tarkoitushakuisia. Minä en mieskirjailijana pysty tunnistamaan kuin yhden oman kielen, ja se on äidinkieli. Sillä voi tässä maailmassa toimittaa miesten tai naisten asioita, mutta yhtäkaikki se on aina jotain naiselta saatua. Äidinkieli peitsenä isänmaan ja kulttuurin puolesta. Kirjallisuudelle voi lopulta olla hyväksikin, että se joutuu reflektoimaan itseään etäältä, ikään kuin korostetun miehisten ja naisellisten kertoja/kokijaidentiteettien takaa: kenttä elää, vaikka sitten defensiivisestikin. Tai hyökkäävästi. Jossakin vaiheessa alkaa taas syntyä isompia kirjoja, sellaisia joissa sukupuoli-identiteetin kysymykset sulautuvat osaksi yleisempiä ongelmia... en osaa sanoa, minkälaisia.

History of the
Laestadian movement

Schisms in the Laestadianism

Laestadianism and the politics

The different branches in the Laestadian movement

The Laestadian movement and the society

(
NEW)
Laestadianism and culture

The Laestadian movement and
media

The doctrinal emphasis in the Laestadian movement

Preachers and other important persons in the Laestadian movement

Laestadianism outside Finland

PALUU PÄÄSIVULLE