![]() |
| |
| Arthur Leopold Heideman (1862 - 1928) | ||
|
Pastori Arthur Leopold Heidemanista tuli keskeisin
sananjulistaja ja vaikuttaja Amerikan lestadiolaisuudessa. Oulussa
syntynyt Heideman sai liittyi lestadiolaisuuteen ollessaan
kotiopettajana Sodankylässä talvella 1883. Valmistuttuaan papiksi 1885
Heideman toimi lyhyen aikaa pappina useilla paikkakunnilla lähinnä
Etelä-Suomessa. Kaikkialla missä hän toimi, syntyi herätystä.
Voimakkaat parannussaarnat saivat toisaalta monet lestadiolaisuuden
vastustajat takajaloilleen. Näin kävi talvella 1886 Lappeenrannassa ja
myöhemmin Loviisassa ja Sysmässä. Heideman siirrettiin Sörnäisten
vankilan papiksi ikään kuin säilöön häiriötä aiheuttamasta.
Täältä hänet siirrettiin Kivijärven pitäjänapulaiseksi. Samalla
toivottiin pitäjän kirkkoherran Frans Petter Krankin saavan nuoren
pastorin luopumaan lestadiolaisuudesta. Toisin kävi - kirkkoherrakin
lestadiolaistui - ja hänestä tuli Heidemanin appi. Vuonna 1890
Heideman siirtyi Michiganiin Amerikan vanhimman ja suurimman
lestadiolaisseurakunnan papiksi Calumetiin. Calumetin ohella hän hoiti
myös monien lähiseurakuntien papin tehtäviä Kuparisaaren alueella.
Tässä tehtävässä hän palveli aina kuolemaansa asti. Amerikassa
alettiin kutsua 1900-luvun alussa Suomen vanhoillisuuden kanssa
yhteistyössä olevia lestadiolaisia heidemanilaisiksi. < Edelliselle sivulle Seuraavalle sivulle > < Alkuun |
Kuvassa Heideman istuu pappilansa
portailla muutamia kuukausia ennen kuolemaansa yhdessä Suomesta
lähetysmatkalla olleen Roope Vepsäläisen kanssa |